lauantai 3. kesäkuuta 2017

Toukokuu 2017

Toukokuu meni nopeasti. Aivan kuin elämä olisi yhtä-äkkiä mennyt pikakelaukselle. Pitkästä aikaa lähdin mukaan Pienilintu-blogin kollaasihaasteeseen. Jos edes näin jälkikäteen tulisi hieman pysähdyttyä ja muisteltua, mitä kaikkea toukokuussa tapahtuikaan. Tässä on minun kännykkäkuvista kokoamani kollaasi. Järkkäriä en tainnut ottaa esiin toukokuussa kertaakaan.



Toukokuussa...


Vietimme hoitolasten kanssa dinosaurusviikkoa. Siihen kuului dinosauruskirjojen lukemista, dinosaurusaskarteluja ja dinosaurusleikkejä. Välipalaksikin oli "dinosaurusta". 

Vappupäivänä herkuttelimme kahden kaveriperheen kanssa runsaassa brunssipöydässä. Olisipa mukava järjestää brunssi. Vaikka nyyttärihengessä.

Keräsimme hoitolasten kanssa paljon voikukkia ja teimme niistä tyttöjen kanssa seppeleitä. 

Tyttöni löysi hyvän ystävänsä kanssa kaksi nelilehtistä apilaa. 

Söin muutaman kerran jäätelöä ulkona. Kerran tarkeni olla jopa paljain varpain. Välillä on vaikea uskoa, että niinkin lämmintä oli viime kuussa. Eilen ulkoilin neuleessa ja päälläni oli kaksi takkia. Eikä edes tullut kuuma!  

Siivosimme kesähuoneen ja söimme siellä monta kertaa välipalaa. Kesähuone kaipaa vielä loppusilausta. Mm. painepesurille pitäisi löytää uusi säilytyspaikka.

Minä opettelin tekemään ranskanlettejä 7-vuotiaan toiveesta. Hän onkin ollut innokas harjoituspää. Varasin kirjastosta isien ja tyttöjen lettikirjan. Sitä odotellessa olen testaillut erilaisia lettejä omasta päästä.

Yhdessä lasten kanssa perustettiin kasvimaa kahteen lavakaulukseen. 
 
 

Miten sinun toukokuu sujui?
 
Aurinkoista kesäkuuta! 
 
 
Ps. Seuraa blogiani fecebookissa
Lisää kuvia löytyy Instgramista´
Arkisia hetkiä taas Snapchatista nimellä minnkil

14 kommenttia

  1. Ihanan värikäs kollaasi ja kuvat ovat yllättävän keväisiä. Minä haluaisin aamupalaksi dinosaurusleivän :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona on ollut keväisennäköistä vaikka lämpötila on ollut lähes talvinen. Helppohan tuollainen dinosaurusleipä on tehdä! Varo vain, etteivät lapset syö leipääsi.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia viime kuulta! Olen harkinnut sitä oppi&ilo (vai ilo&opi? Vai mikä se on?) letityskirjan hankkimista itselleni, koska kotoa ei löydy letitettävää päätä kuin itseltäni, enkä ole koskaan lettejä oppinut tekemään :D Etenkin tuo ranskanletti olisi kiva oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla ei ole kokemusta omien hiusten letittämisestä. Harjoittelulla senkin varmasti oppii. Olisiko youtubessa videoita?

      Poista
  3. Ihanan värikäs kuvakokoelma :D Me kävimme toukokuussa aikuisten kesken Pietarissa, laskimme veneen vesille ja aloitimme meidän rakennusprojektin.. Huhu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta kuulostaa teidänkin toukokuu. Paljon merkittäviä asioita! Tseppiä raksaprojektiin!

      Poista
  4. Värikäs ja kesäinen kollaasi. Kaunista kesäkuuta! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan värikästä <3
    Hauska idea tuo teemaviikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lapset olivat innoissaan dinosaurusviikosta.

      Poista
  6. Suloinen ja iloinen kollaasi! <3 Toukokuu tosiaan meni pikakelauksella, ihanaa, että osaat pyshtäyä pienien onnen hetkien ääreen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesältä odotan pysähtymistä ja hetkessä olemista. Aurinkoista kesäkuuta!

      Poista