#juhannus 2017

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vietimme tänä vuonna juhannuksen pitkästä aikaa Suomessa. Poikkeuksellista oli myös se, ettei meillä alkanut vielä juhannuksesta kesäloma. Tämä juhannus vietettiin pääsääntöisesti kotosalla. Grillasimme villiä merilohta ja kasviksia. Ystäväperhe kävi kahvittelemassa meidän kesähuoneessa. Aattoiltana kävimme juhannusjuhlissa Herrasmannin leirintäalueella. Paikalla oli myös joulupukki kahden vuohensa kanssa. Joulupukki sytytti juhannuskokon. 



 


 
Juhannuspäivänä ajelimme Hartolaan minun lapsuuden kesieni maisemiin. Saunoimme, uimme ja vietimme aikaa läheisten kanssa. Söimme muun muassa rosvopaistia ja raparperikakkua. 





 
 
Sunnuntain vietimme kotosalla. Minä kävin ystäväni kanssa kävelylenkillä. Mies ja esikoinen pääsivät kavereiden kanssa purjehtimaan. Lapsilla oli melkein koko päivän kavereita ja yksi kaveri jäi yöksikin. Minä otin kännykällä kuvia pihan kukista. Sain vihdoin ladattua järkkärin akun, tosin kuvia en vielä järkkärillä ottanut.
 
 

 
 
Huomenna alkaa taas arki. Minulla on viimeinen työviikko ennen kuukauden mittaista kesälomaa.
 
 
Millainen juhannus sinulla oli?


Meidän aiemman juhannukset on vietetty Pärnussa 2014 ja 2016. Juhannuksen 2015 vietimme Espanjassa, Torreviejassa.

Nämä kaikki kuvat on otettu kännykällä. Ehkä lomalla on taas aikaa ja inspiraatiota kaivaa esiin järkkäri ja muistella, mitä ne ISOt, aukot ja muut tarkoittivatkaan.

Meidän elämää voi seurata Instagramissa. Olen siellä nimellä minnakil. Samalla nimellä minut löytää myös Snapchatista.

18 kommenttia

  1. Teilläpäs on ollut mukavan kuuloinen juhannus!Meillä päin ei oo tuota kokkoa tapana polttaa kuin pääsiäisenä.
    Hei ja tsemppiä vipaan työviikkoon ennen lomaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavan rentoa oli. Meillä taas ei pääsiäisenä kokkoa polteta. Kiitos tsempeistä! Kaikenlaista kivaa pitäisi tälle vikalle viikolle keksiä.
      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Siis tuo joulupukkikuva on ihan huippu! :D Meillä on palattu arkeen simppelin kaupunkijuhannuksen jälkeen. Ja oikein hyvältä tuntuu. Levännyt olo ♥

    Ihanaa uutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ihmetytti joulupukin ja juhannuksen yhdistäminen. No, saatiinpahan kuvia someen. ;)
      Ihanaa viikkoa myös teille!

      Poista
  3. Todella hassu tuo joulupukki juhannuksena. Lapset paikan päällä ehkä ajattelivat: kappas joulupukki - tulee lahjoja. Meidän perhe viettää yleensä aina juhannuksen kotona miehen töiden takia. Menee se niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan omat lapset eivät kyselleet lahjojen perään. Silittivät joulupukin vuohia ja tulivat yhteiskuvaan, kun me vanhemmat pyydettiin. Taisi joulupukki herättää enemmän ihmetystä aikuisissa kuin lapsissa.

      Poista
  4. Onpas hauska tuo joulupukki! Ja niin upea kokko, wau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokko oli hieno. Tässä kuvassa se on vasta syttynyt. Jouluna meillä ei käynyt joulupukki, koska sairastuimme ja joulu sukulaisten kanssa peruuntui. Nähtiin joulupukki sitten juhannuksena.

      Poista
  5. Ihan parasta nähdä joulupukki juhannuksena! :-D Todella mukavan oloinen juhannus teillä. :-)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Mukavaa meillä olikin!
      Aurinkoista ja mukavaa viikkoa teille!

      Poista
  7. Teidän juhannus kuulosti kivalta! Itse olin koko jussin töissä ja muuten rentoilin kotosalla.

    Itse en ole ikinä ollut juhannusta ulkomailla, voisi olla mielenkiintoinen kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkiallahan ei juhannusta vietetä. Pärnussa ollaan juhannusjuhliin osallistuttu.

      Poista
  8. Joulupukki juhannuksena, mahtavaa. Hyvä että brändilähettiläs käytössä myös kesäaikaan ;)
    Me olimme juhannuksen Särkänniemessä ja tässä mahtavassa hotellissa..!
    http://westendmum.fi/2017/06/27/original-sokos-hotel-ilves-ei-ole-sama-minne-paansa-painaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä katsomassa blogipostauksesi.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  9. Tuo joulupukki on kyllä aika mahtava! Hahaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen kuullut yhdistettävän juhannusta ja joulupukkia.

      Poista

Instagram