Myrskyn sydän - kuinka pysyä rauhallisena kun lapsi saa raivarit

tiistai 16. toukokuuta 2017
Yksi elämäni rankimmista ajanjaksoista huipentui viime syksynä. Tuntui, että töiden jälkeen en jaksanut tehdä muuta kuin maata sängyssä ja toivoa lasten menevän jo nukkumaan. Oloni oli iltaisin todella väsynyt ja ärtynyt.

Stressini asuntoasioista oli jatkunut vuosia. Kaikki oli lähtenyt liikkeelle jo syksyllä 2012, kun ostimme rivitaloasunnon. Pääsimme muuttamaan vasta seuraavan vuoden kesäkuussa, jolloin minulla oli kuukausi laskettuun aikaan. Asunto tuntui jo valmiiksi pieneltä ja asunnon kellarikerroksen komeron haju mietitytti. Asunnon koosta ja sisäilmasta stressaaminen jatkui. Lopulta kun kahden suuren remontin jälkeen saimme kotimme sisäilmaltaan puhtaaksi, niin myimme kodin. Uusi koti löytyi läheltä ja kaupat oli sovittu. Nimet vain puuttuivat kauppakirjasta. Ja ne nimet jäivätkin puuttumaan. Kaupat eivät toteutuneetkaan, vaan me jouduimme muuttamaan lyhyellä varoitusajalla kerrostalossa olevaan vuokrakolmioon. Myimme huonekaluja ja silti väliaikainen koti oli täynnä tavaraa. Meillä ei ollut makuuhuonetta, vaan nukuimme miehen kanssa olohuoneessa, joka oli keittiön kanssa samaa tilaa. Yöni olivat erittäin katkonaisia. Ja totta kai väsyneenä kaikki tuntui entistä pahemmalta. Hermoni olivat kireällä. Omille lapsille tuli huudettua ja siitä koin niin paljon syyllisyyttä, että kävin muutaman kerran neuvolapsykologilla.

Psykologin diagnoosi oli suunnaton väsymys. Vaikka olin alavireinen en ollut masentunut. Lääkkeeksi minulle määrättiin lisää omaa aikaa sekä rentoutumisharjoituksia. Keskustelun ja rentoutumisharjoitusten avulla mielialani koheni. Opin ymmärtämään enemmän itseäni ja opettelin olemaan itselleni armollisempi.



Olen jo useamman vuoden seurannut Taikasaappaat - blogia, jonka kirjoittaja Heli Mäkelä on kahden lapsen äiti. Koulutukseltaan hän on sosionomi, toimintaterapeutti, ratkaisukeskeinen valmentaja, mindfulness-ohjaaja ja lasten Tunnetaito-ohjaaja. Olin todella iloinen, kun hän ehdotti minulle tänä keväänä yhteistyötä. Sain testattavakseni Myrskyn sydän-verkkovalmennuksen. Olin kiinnostunut tuosta valmennuksesta jo silloin, kun se oli edellisen kerran myynnissä. Oman kiireen ja saamattomuuden vuoksi osallistuminen kurssille jäi silloin. Älä sinä ole saamaton, vaan käy ihmeessä tutustumassa Helin yrityksen Kasvun taika - nettisivuihin!

Jälkeenpäin ajateltuna en ehkä olisi tarvinut psykologia mihinkään, jos olisin osallistunut Myrskyn sydän-verkkovalmennukseen viime syksynä. Toisaalta nyt kun kävin tämän verkkokurssin elämän rauhoituttua muuton jälkeen, niin opin taas paljon lisää tunteista ja itsestäni ja lapsistani. Kyllä tämä elämä ruuhkavuosissa on sellaista pyöritystä, että välillä on hyvä pysähtyä. Tällä kertaa pysähdyin kotisohvalla mindfulness äänitteitä kuunnellen, lukien mielenkiintoisesti kirjoitettuja tekstejä muun muassa tunteista, tunnetaidoista ja itsemyötätunnosta. Tein tehtäviä ja yritin hyödyntää kurssilla kuulemiani asioita arjessa. Neljä erilaista lasta takaavat sen, että harjoitustilanteita tulee varmasti riittävästi.

Jos kiinnostuit kurssista, niin käy ihmeessä lukemassa lisää ja ilmoittaudu mukaan. Myrskyn sydän -valmennus Kurssi alkaa 19.5 ja se on tilattavissa 18.5 klo 22 saakka.





Elämässä pitää toimia samoin kun lentokoneessa. Ensin laitetaan happinaamari itselle ja sitten voi auttaa muita. Äitinä tämä meinaa välillä unohtua.



Blogiyhteistyö. Olen saanut verkkokurssin maksutta, mutta ilman velvollisuuksia mainostaa kurssia.
Kuvat: pixabay

2 kommenttia

  1. Väsymys on varmaan kaikkien äitien ongelma. Toivon mukaan nyt jo on helpompaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kovin kroonista tuntuu väsymys olevan. Sitäkin pystyy kyllä helpottamaan tekemällä oikeita valintoja. Ja väsyneenäkään ei tarvitse käyttäytyä kuin karjuva leijona tai suohirviö. Silloin vain joutuu tsemppaamaan enemmän, ettei ajaudu alhaiseen mielentilaan ja käytäydy en mukaan.

      Poista

Instagram