Paras palaute

lauantai 1. huhtikuuta 2017
Olen järjestänyt blogissani kaksi kertaa villasukka-arvonnan. Molemmat arvonnat olivat vuonna 2015. Toisen arvonnan voitti mieheni serkku. Tänä aamuna tuo serkku lähetti valokuvan sukista whatsappissa.



Mikä voikaan olla neulojalle parempi palaute kuin se, että sukkia on käytetty! En ole siis turhaan pakertanut tuon kirjoneulekuvion kanssa. Nämä sukat taitavat olla elämäni toinen kirjoneule eikä se kirjoneule silloin tainnut ihan niin helposti sujua, mitä nykyään. Tässä vielä kuva sukista uutena. 
 



Tiedättekö muuten mitä tekee bloggaaja, jos lähetätte hänelle valokuvan? No, kysyy tietenkin lupaa kuvan julkaisuun blogissa ja muualla somessa. Eikä se vielä riitä! Hän pyytää vielä ottamaan kohteesta lisäkuvia. Mitä siitä vaikka kello ei ole vielä edes kahdeksaa lauantai aamuna. Hyvin voi nousta ottamaan kohteesta myös vaakakuvia, jotka toimivat blogissa paremmin kuin pystykuvat.

Kiitos vielä Riikalle kuvista! Oli ihana nähdä, että sukkia on käytetty! Tekisi mieli luvata uudet sukat rikkinäisten tilalle, mutta nyt tämä kutomo on hieman ruuhkautunut... Pitää saada ensin luvatut työt valmiiksi. 
 

Mukavaa viikonloppua!
 
Ja hauskaa aprillipäivää! Joko teitä on aprillattu?
 
 
Minua huijattiin jo eilen, vaikka ei ollut edes aprillipäivä. Olin piilottanut poikien puhelimet. (Jep, joutuvat välillä jäähylle liiallisen käytön vuoksi.) Puhelimeni soi, kun olin ulkona pienempien lasten kanssa. Nuorempi poika soitti ja kysyi missä heidän puhelimensa ovat. Sanoin, että en tiedä. Pojilla oli kaiutin päällä ja voi sitä naurun määrää... En tajunnut, että poika soitti omasta puhelimestaan. Tai siis tajusinhan minä sen, kun näin soittajan nimen ja kuvan. Ja siltikään en tajunnut...
 
 
Tänään olen tarkkana. En aio tulla aprillatuksi. Toki poikia voisi vähän aprillata...

8 kommenttia

  1. Tuollainen palaute on todella mieluisaa neulojalle =D. Noihin varsiinhan voisi vain kutoa uudet terät, sillä tavalla saisi vähän kierrätettyä. Neulominen on niin ihanaa. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Enpäs langennut narriin, poika yritti kyllä.. Mainio kuva tuo ennen/jälkeen sukat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan onnistuttu aprillaamaan oikeana päivänä. Tosin ei kukaan edes yrittänyt...

      Poista
  3. Meilläkin on tuollaisia puhkikäytettyjä villasukkia. Joistakin sukista vaan tulee tosi rakkaita.

    Minua ei olla aprillattu, mutta facebookista olen huomannut monta tosi hauskaa aprillipilaa Ipanaisen lepopalvelusta yksittäispakattuihin taffelsipseihin ja Helsingin poliisilaitoksen poliisisikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä minäkin muutaman pilan huomasin. Muuten ei ole tänään kukaan aprillannut. Tai sitten en vain tajunnut..

      Poista
  4. Tuo on kyllä oikeasti ihan paras palaute!!ihana tietää että sukkia on pidetty. Meidän jätkien kännykät joutuu kans samaisesta syystä välillä vähän hyllylle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kiva, että on sukille ollut käyttöä. Ja nuo kännykät. Ihan liian usein saa niiden käytöstä räpättää.

      Poista

Instagram