Miksi valitsimme steinerkoulun?

sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Asuimme ennen paikkakunnalla, jossa oltiin siirtymässä alkuluokkaan. Meidän esikoinen olisi siis mennyt luokkaan, jossa olisi ollut esikoululaisia, ekaluokkalaisia, tokaluokkalaisia, opettaja, lastentarhanopettaja ja lastenhoitaja. Tokihan alkuluokalla jaetaan lapsia välillä pienempiin ryhmiin, mutta paljon olisi kuitenkin ollut ihmisiä, joihin tutustua. Joka vuosi ryhmä olisi vielä muuttunut tokaluokkalaisten siirtyessä eteenpäin ja uusien eskareiden tullessa ryhmään.

Ennen eskarivuottaan meidän esikoinen oli ollut 3-vuotiaaksi asti kotona. Sitten vuoden päiväkodissa. 4-vuotiaasta eskarin alkuun saakka hän kävi kaksi kertaa viikossa kerhossa. Olisi tuntunut aikamoiselta hypyltä laittaa poika isoon ryhmään ja isoon kouluun, vaikka hän reipas olikin.

Otimme asioista selvää ja löysimme steinerkoulun. Meillä oli ennakkoluuloja kyseistä koulua kohtaan. Onko se vain leikkiä ja opitaanko siellä oikeasti? Onko se kallis? Miten toimii opetus ilman koulukirjoja? En enää edes muista, mitä kaikkea sitä tuli mietittyä. Asiasta ei voinut monen kanssa edes keskustella.



Tässä esimerkki eräästä keskustelusta:

Minä: Ollaan ajateltu laittaa lapset steinerkouluun.
Eräs: Ette kai!
Minä: Miksi ei?
Eräs: No, kun se on sellainen.
Minä: Minkälainen?
Eräs: No, sellainen. Ei kannata.
Eli aika paljon mietittiin asiaa kahdestaan miehen kanssa. Monilla tuntui olevan ennakkoluuloja ja mielipiteitä steinerkoulusta ilman tietoa tai kokemuksia.

Silloin, kun koulupohdinta oli meillä aktiivisimmillaan, otimme myös yhteyttä lähimpään steinerkouluun. Meille järjestyi tutustumispäivä. Pääsimme miehen kanssa seuraamaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan opetusta. Lisäksi keskustelimme lopuksi yhden opettajan kanssa. Tuon päivän jälkeen kouluvalinta alkoi olla jo varsin selvä.
Samoihin aikoihin Lahdessa kävi Jarno Paalasmaa pitämässä luentoa. Menimme sinne ja ostimme hänen kirjansa Omassa rytmissä. Muistan lukeneeni kirjaa paljonkin kouluvalintaa pohtiessamme. Nyt tuo kirja on ollut jo monessa perheessä lainassa. Tälläkin hetkellä se on luettavana tuttavaperheessä.
Kouluvalinnan oltua jo selvä mietitytti koulumatka ja kuljettaminen. Koska steinerkoulu on oma valinta eikä useinkaan se lähikoulu, niin vanhemmat joutuvat järjestämään kouluun kuljetuksen itse. Se hyvä puoli ainakin meidän steinerkoulussa on, että koulu alkaa joka päivä samaan aikaan jokaiselle luokka-asteella. Eli sisarukset voi viedä samaan aikaan kouluun. Ja helpottaahan se lasten aamuja. Ei tarvitse miettiä, että mennäänkö tänään kahdeksaksi vai kymmeneksi.

Koska steinerkouluissa käytetään laadukkaita ja siten myös kalliimpia materiaaleja, on käytössä kannatusmaksu. Maksu ei ole pakollinen, mutta on tietenkin toivottavaa että vanhemmat tuon maksun maksaisivat. Maksu ei ole niin korkea, etteikö siihen tavallisilla ihmisillä olisi varaa ja maksuaikataulusta voi aina neuvotella. Steinerkouluun kuuluu olennaisesti myös yhteisöllisyys ja yhteiset tapahtumat. Esimerkiksi lyhtyjuhla syksyllä sekä lastenjuhlat ja joulumyyjäiset. Luokat tekevät myös retkiä ja heillä on leirikouluja. Ne tietysti maksavat ja talkoita on enemmän kuin peruskoulun puolella. Samalla on ollut mukava tutustua lasten luokkakavereihin ja heidän vanhempiinsa. Kun on jo ensimmäisillä luokilla tutustuttu, niin sitten esimerkiksi murrosiässä on helpompi ottaa yhteyttä muihin vanhempiin, jos lapsilla ilmenee ongelmia.

Muita huomioita

Steinerkoulussa sama luokanopettaja ja luokka on ensimmäiseltä luokalta kahdeksanteen luokaan saakka. Englannin ja saksan opiskelu alkaa jo ensimmäisellä luokalla. Koulukirjoja ei ole, vaan vihot tehdään itse. Tekemällä oppinen on tärkeää. Esimerkiksi toisen luokan jälkeen oppilailla on yhteinen kasvimaa, jota hoidetaan kesän ajan. Syksyllä sato korjataan. Viljat käydään puimassa riihessä perinteisin menetelmin. Ja lopulta jauhoista leivotaan leipää.





Jos sinulla on kysyttävää steinerkoulusta, niin vastaan mielelläni. Olisi kiva kuulla myös teidän ajatuksista, ennakkoluuloista ja kokemuksista steinerkoulusta.


Ps. Steiner eskarista meillä on myös kokemuksia, mutta se vaatisi oman postauksensa.

40 kommenttia

  1. Hauska uusi tieto taas teistä! Kirjoita ihmeessä enemmän, ihan vaikka opetussuunnitelmasta ja käytännöistä! Tärkeää tietoa monille, jotka miettivät koulun valintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Ehkäpä kirjoitan aiheesta vielä.

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoista lukemista! Meillä oli lukiossa yksi henkilö joka oli käynyt Steinerkoulun, joten jotain vähäisiä tietoja minulla oli tästä jo aiemmin. Vatii kumminkin rohkeutta "olla erilainen" (ei siis sen pahassa merkityksessä lainkaan). Tuo kasvimaa-juttu kuulostaa tosi ihanalta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaaprojekti oli kyllä mukava. Ja opettavainen. Kuuluihan siihen vielä syksyllä riihi ja myllyssä vierailukin.

      Poista
  3. Opiskelu aikana pääsin myös tutustumaan tähän koulumuotoon ja ihastuin kyllä kovasti!!
    Mäkin mielelläni lukisin enemmänkin juttua tästä,jos jaksat kirjoittaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Ehkäpä jotain kirjoitettavaa vielä tulee mieleen.

      Poista
  4. "Koulukirjoja ei ole, vaan vihot tehdään itse." Jaa, mitenkähän meidän lukihäiriöinen olisi pärjännyt, kun kirjoittaminen ei suju vieläkään 10 kouluvuoden jälkeen...Kaikki keinot käytettiin ja ahkerasti harjoitteli, mutta häiriö on niin vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukihäiriöistä minulla ei ole kokemusta. Ei omaa eikä lasten. Steinerkoulu on yksityinen ja ainakaan meidän koulussa ei ole niin paljon erityisopettajia ja avustajia, että siellä voitaisiin erityistä tukea tarvitsevia lapsia opettaa.

      Poista
    2. Molemmilla lapsillani on lukihäiriö ja ovat steinerkoululaisia, toinen nyt neljännellä ja toinen seiskaluokalla. Ainakaan täällä, isossa Steinerkoulussa se ei ole ollut ongelma ja tukea oppimiseen on saatu tosi paljon. Hyvin on pärjätty

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä! En usko, että lukihäiriö on ongelma meidänkään koulussa.

      Poista
  5. Kiitos kirjoituksestasi! Hienoa lukea vanhempien kokemuksista! Lisää näitä! Pari lisäystä: Steinerkouluissa on käytännön toteutuksessa eroja - esim. luokanopettajavaihe on eri mittainen eri kouluissa... Lisäksi lukukausimaksut ovat kouluille tärkeitä, mutta ne perustuvat vapaaehtoisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Minulla on vasta lyhyt taipale steinervanhempana ja kokemuksia tosiaan vain yhdestä koulusta. Kiitos lisäyksistäsi! Voisin vähän muokata tekstiäni noilta osin.

      Poista
    2. Meinasin samaa sanoa, että Suomessa lain mukaan koulunkäynti on ilmaista. Mutta koska steinerkoulut ovat yksityisiä yhdistyksen ylläpitämiä kouluja, niiden varainhankintaan kuuluu vapaaehtoiset tukimaksut, joita usein erheellisesti lukukausimaksuiksi luullaan. Itse en näitä maksa, koska olen valinnut työnteon sen sijaan. Kuulun koulussamme kahteen eri työryhmään, lisäksi aloitin kannatusyhdistyksen hallituksessa. Meidän koulumme ei saa kunnalta tukea, vaan se tuki on annettu siinä muodossa, että hoidamme talkoovoimin kaupungintalon tilausravintolaa kahden palkatun työntekijän apulaisina. Rakastan kouluamme, en vaihtaisi mistään hinnasta, ja teen kaikkeni sen ylläpitämisen eteen! Lapseni ovat myös erittäin onnellisia että olemme valinneet heille tämän tien. ❤ Ja kiitos hyvästä kirjoituksesta! -Steineräiti

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi! Lukukausimaksu-kohtaa muokkasinkin äsken. Kaikkea hyvää teidän perheellenne!

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus! Tämä just on, ku ihmisillä on ennakkoasenne aina kaikkeen uuteen. Jos tällä tavalla valtavirta ei toimi, niin se ei voi olla hyväksi. Voi huokaus! Itse olisin mielelläni laittanut meidän esikoisen stainerkouluun, mutta ikävä kyllä lähimpään olisi ollut niin pitkä matka, että ei millään olisi onnistunut. Täytyy toivoo, että kun Ässä pääsee kouluikään, on tänne lähemmäksi perustettu stainerkoulu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Ei muuta kuin vanhempia kokoamaan ja koulua perustamaan! Koulun perustaminen ei lähde opettajista vaan vanhemmista.

      Poista
  7. Me myös pohdimme steinerkoulua yhtenä vaihtoehtona kaksi vuotta sitten kun esikoinen oli aloittamassa koulutien. Steinerpäiväkodiata olimme kuulleet tosi hyvää palautetta ja steinerkoulu olisi ollut hetken aikaa meille kaikkein lähin koulu. Harmillisen huonosti koulusta sai kuitenkaan tietoa, nettisivut ovat kehnot ja puhelinkeskustelussa en ehkä osannut kysyä kaikkea tarpeellista. Laadukkaat materiaalit ei kyllä kuvaa tuon steinerkoulun materiaaleja, hyvin pitkälle tuntuivat käyttävän lahjoituksina saatuja. Kunnallisen koulun avoimempi meininki tuntui meistä paremmalta ja päädyttiin siihen. Nyt kaksikin tuttua on siirtänyt lapsensa steinerista tavalliseen negatiivisten kokemusten vuoksi. Molemmat ovat kertoneet että pitävät kyllä ideologiasta ja kannattavat sitä, mutta toteutus riippuu ihan liikaa yksittäisestä opettajasta. Rahat on tiukilla, luokat yhtä isoja kuin kunnallisella eikä apukäsiä saa. Steinerkoululla olisi varmasti parempi maine jos toiminta olisi avoimempaa eikä yksittäinen opettaja saisi sählätä yksinään vaan hommaan olisi saman tyylinen valvonta kuin julkisellakin puolella. Toivottavasti teillä on kiva koulu, kiva opettaja ja lapsella kiva opintie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla huonoista kokemuksistasi. Meillä on kaksi lasta koulussa ja yksi steinerpäiväkodissa. Tässä vuosien aikana on lasten luokalta lähtenyt kouluun eri syistä pettyneitä pois. Toisaalta myös peruskoulusta on siirtynyt oppilaita steineriin. Avoimuutta ja asioista puhumista kannatan minäkin. Nyt jäin miettimään, että miten peruskoulua valvotaan enemmän kuin steinerkoulua?

      Poista
  8. Kokonaisuudessa en suosittele, koska siellä ei opeteta tietotekniikkaa ollenkaan. Steinerkoulu on jämähtänyt kymmeniä vuosia taaksepäin, joka pitäisi jo tulla tälle vuosiluvulle. Steinerkoulu ei aseta lasta yhteiskunnan todellisille vaatimuksille, vaan elävät omassa ideologiassaan, joka on profiloitunut vihervasemmistolaiseen kommunismiin, kaikille se ei sovi, sovellu ja toimi. Steinerkoulusta valmistuminen toisen asteen tutkintoon oli katastrofaalista, kun yht'kkiä lukujärjestykset, tehtävät katottiinkin winhawillestä, fronteristä, okresursseista, excelejä, word, powerpointteja, iso shokki hänelle, joka on elänyt vuosia eurytmian voimalla. Steinerkoulu omalle kohdalle oli kokonaisuudessa siedettävä, en laittaisi lasta sinne, vaan kunnalliselle, jossa myös erityislapset saavat apua erityisopettajalta. Steinerkouluni 2006-2014.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Meidän kolmasluokkalaisella oli tänään ollut tunti tietokoneluokassa, joten tuo ensimmäinen väitteesi ei ainakaan koske kaikkia steinerkouluja tänä päivänä. Muuten tiedän muutamia steinerkoulun kasvatteja, jotka eivät koskaan aikoneet laittaa omia lapsiaan kyseiseen kouluun. Ja nyt heidän lapsensa ovat steinerkoulussa.

      Poista
    2. Steinerkoulussa kyllä opetetaan tietotekniikkaa siinä missä tavan kouluissa. Ei ehkä tuntimääräisesti yhtä paljon, tai sitä ei pidetä arvossaan. On tiedossa, että nykyajan nuorilla mm.hienomotoriikka, tasapaino, ongelmanratkaisukyky ja sosiaaliset taidot ovat heikentyneet tietotekniikkakeskeisessä maailmassa ja opetuksessa. Steinerkoulussa opetetaan juuri sitä kaikkea elämänoppia, mitä koneilla et pysty tekemään. Mutta opetetaan myös käyttämään tietokoneita mm. tiedonhakuun.
      Todella ikävää, että sinun 333 koulussasi tämä ei ole toteutunut. On varmasti eroja steinerkouluissakin. On myös aina vain yleisempää, että yliopisto-opiskelijoille joudutaan pitämään lukioasteen matikankursseja, koska eivät osaa laskea ilman koneita. Eli aina löytyy niitä heikkouksia ihan joka alalta.
      Meillä ainakin 5.luokkalainen etsii esitelmiinsä informaation jo netin syövereistä. Myöhemmin opetus keskittyy myös perusopintoihin mm tekstinkäsittelyohjelmiin ym. Kuvaelmasi on erittäin kärjistetty. Vihreät, kestävän kehityksen arvot ovat varmasti steinerkouluille yhtenäistä, ja siinä se eroaakin tavan kouluista myös. Vihreät arvot ovat myös tavallisille kaduntallaajille koko ajan tärkeämpiä. Uusi opsi on myös tällä hetkellä hyvin paljon muuttettu sellaiseksi, mitä steinerkouluissa on ollut iät ja ajat.

      Poista
    3. Kiitos anonyymille hyvästä vastauksesta!

      Poista
    4. Kaikki eivät halua olla osana Vihreitä arvoja ja olla pakotettuna kasvisruoka vaihtoehtoon seuraavat 9 vuotta. Voi olla totta, että monissa Steinerkoulussa on eroja.

      Poista
    5. Olen kokenut, että steiner kannustaa omaan ajatteluun. Suurin osa syö sekaruokaa. Kasvisruokaa on tarjolla kasvisruuan valinneille. Tämä siis kokemus yhdestä steinerkoulusta.

      Poista
  9. Kiitos tästä tekstistä. Itse en tunne Steiner-koulusysteemiä ollenkaan, mutta tämä oli mielenkiintoista luettavaa. Valinnanvapaus, ihana asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Ihanaa, että on vaihtoehtoja!

      Poista
  10. Olen itse käynyt steinerin ja todella kiitollinen siitä! Sitä eivät voi ymmärtää ne jotka eivät ole koulua käyneet...hyvä mielikuvitus ja vähän henkisempi ote elämään.

    VastaaPoista
  11. Nuoeremmalla lapsellani, nyt jo 23v. on paljon oppimisvaikeuksia ja hän on käynyt steinerkoulun. Käsitys itsestä oppijana ei kuitenkaan ole negatiivinen, sillä steinerissa oli niin paljon muutakin, josta ammentaa onnistumisia koulutyössä ja itsetunnon rakentamisessa. Lapsia ei myöskään vertailtu toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toive, että lapsillemme kehittyisi hyvä itsetunto oli myös yksi syy valita steiner. Kiitos viestistäsi!

      Poista
  12. Tosi mielenkiintoinen teksti - tästä aiheesta lukisin mielelläni lisää :)! Tuttavani on käynyt Steiner-koulun ja toinen tuttavani on opettanut Steinerissa. Molemmat ovat kehuneet sitä hyväksi - ei varmastikaan sovi kaikille, mutta pidän monista Steinerin periaatteista.











    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ehkäpä steinerkoulusta tulee jatkossakin jotain kirjoitettua.

      Poista
  13. Omat lapseni ovat olleet Steinerkoulussa. Steiner ei automaattisesti takaa hyvää itsetuntoa. Ainakin meilläpäin luokat ovat olleet todella isoja, jopa 31 oppilasta. Kunnallisella puolella sentään, on pienemmät luokat. Steiner on mielestäni hyvä niin kauan, kuin lapsesi on ns. "normaali" lapsi. Yksityisessä koulussa ei erityisen tuen tarpeen lapsi saa välttämättä tarvitsemaansa tukea. Riippuu täysin koulusta/ opettajasta, mitä apuja saa, huomioidaanko erityistarpeet (jotka voivat olla todella pieniä juttuja) ja sujuuko koulunkäynti. Miinuspuolena mielestäni on myös se, että sama opettaja luotsaa luokkaa kahdeksannelle saakka, jolloin jos oppilas-opettaja suhteessa on jotain vikaa, ehtii aika paljon mennä kahdeksassa vuodessa mönkään. Rinnakkaisluokkaa kun ei ole, kaikki saman luokka-asteen oppilaat on tungettu samaan isoon luokkaan. Valitettavasti omille lapsilleni ei ole kehittynyt kovin hyvää itsetuntoa... . Vanhin lapseni on epävarma ja alisuoriutuu jatko-opinnoissaankin helposti, samoin kuopus on menossa samaa rataa (koulunvaihto tulossa), keskimmäinen on selvinnyt koulustaan hyvin, vaikkakin kovasti inhosi Steineria ja halusi 7-luokalta lähtien vaihtaa tavalliseen kouluun (ei vaihdettu, mietin, olisiko pitänyt...). Minäkin toivoin, että lapsilleni kehittyisi hyvä itsetunto, sitä ei automaattisesti saa Steinerista... eikä myöskään tavallisesta koulusta. Paljon riippuu tuurista, minkälainen koulu, minkälainen opettaja jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 31 oppilasta kuulostaa kyllä hurjan isolta luokalta! Eipä tuota haavetta hyvästä itsetunnosta voi pelkästään koulun varaan jättää. Vanhemmilla on myös iso osuus asiassa kuten myös harrastuksilla ja kavereilla.

      Poista
  14. Ystävättäreni harkitsee Steineriä lapsilleen ja olen mielenkiinnolla seurannut vieressä aiheeseen perehtymistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ystävättärellesi kouluvalintaan! Itse mietin asiaa todella paljon silloin aikoinaan, kun valintaa oltiin tekemässä. Onneksi ei ole valinta kaduttanut.

      Poista
  15. Steiner-koulusta olisi mielenkiintoista saada lisää postauksia. Itselläni tökkii steinerpedagogiikassa filosofia, johon se alunperin pohjautuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää postauksia on tulossa jossain vaiheessa. Monenlaistahan Rudolf Steiner tutki ja pohti. Oli edistyksellinen, mutta myös oman aikansa ihminen. Kaikki ei ole sellaisenaan siirrettävissä nykyaikaan. Ja onneksi näin ei tehdäkkään.

      Poista
  16. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus, vaikka meillä koulunalkamisjutut ajankohtaisia vasta monen vuoden päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Oli jäänyt minulta huomaamatta. Steinerkoulu saa lämpimät suositukset meidän perheeltä!

      Poista

Instagram