Kaksplus.fi

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikuu 2016

Rankan maaliskuun jälkeen. (Postaus täällä) Tämä huhtikuu on tuntunut ihanalta. Ihan ne tavalliset arkipäivätkin ovat olleet mukavia. Ja paljon on juhlaakin mahtunut huhtikuulle arjen lisäksi.

Huhtikuussa...


Juhlimme 6-vuotiaan kaverisynttäreitä.



Vietimme hoitolasten kanssa lempiruokaviikkoa. Jokainen siis sai päättää yhden päivän lounaan ja salaatin.



Pojilla starttasi kevätkausi jalkapallossa. Me muutkin olemme taas viettäneet muutaman aurinkoisen hetken kentän laidalla pelejä katsellen. Suosittelin Yle areenasta. Futisvanhemmat-sarjaa. Ja suosittelen edelleen!



Hoitolasten kanssa kasvatettiin herneenversoja. Versot maistuvat hyvältä leivän päällä ja salaatissa.



Suomessa vietettiin ensimmäisen kerran Suomen lasten metsäretkipäivää. Minä osallistuin siihen retkeilemällä metsässä hoitolasten ja kahden nuorimman lapseni kanssa.




22.4 oli annan lapsesi pukea sinut- päivä. Tässä kuva minusta 6-vuotiaan valitsemissa vaatteissa ja koruissa.


Uraäidin ruuhkavuodet blogin Aino kutsui minut lauantai aamuna aveciksi Inspiration Blog Awardsiin. Samana iltana sitä jo gaalailtiin ja pönötettiin omituinen ilme kasvoilla valokuvaseinällä. Kaikki tapahtui niin nopeasti aamun jälkeen, ettei ehtinyt poseerausta harjoitella.



Kuva Henri Juvonen
 
Hoitolasten kanssa askarreltiin eläinnaamareita.



Tämän vapun hitti meillä oli taikuri-ilmapallot.


Hauskaa vappua!
 
 
Me juhlittiin aattona kaveriperheen luona monen muun lapsiperheen kanssa. Tänään suuntaamme sirkukseen siskoni perheen kanssa. 



4 kommenttia:

  1. Paljon on mahtunut huhtikuuhusi - ja kivoja juttuja!
    Ja älä huoli - poseeraushan sujuu mallikkaasti:)
    Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse näen paljonkin parantamisen varaa, mutta olisihan kuva toki epäonnistuneempikin voinut olla! Aurinkoisia päiviä myös sinne Turun suuntaan!

      Poista
  2. Vau! Teillä on ollut kiireinen huhtikuu! :D Mekin ollaan niin suunniteltu sirkukseen menoa, kunhan se tulee tänne meille asti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin ekaa kertaa koko perhe sirkuksessa Suomessa. Oli ihan huippua! Kaikkien mielestä! Isompien lasten kanssa on käyty Pietarissa sirkuksessa muutaman kerran, mutta niistäkin kerroista on jo aikaa.

      Poista