Kaksplus.fi

tiistai 5. tammikuuta 2016

Vuosi 2016 - tavoitteet ensimmäiselle vuosineljännekselle



Loppuvuodesta ystäväni kysyi minua osallistumaan hänen kanssaan huhtikuun lopussa puolimaratonille. Niin hyvin tuo kaveri markkinoi juoksutapahtuman sekä harjoittelun helppouden ja yhdessä treenaamisen mukavuuden, että minä suostuin. Juoksu on jossain pääkaupunkiseudulla. Vielä on jäänyt itse tapahtuma tarkemmin selvittämättä. Kaverini sen toki tietää ja minullekin kertoikin, mutta ei jäänyt mieleen. Treeniohjelmat teimme myasics-sivustolla. Tällä hetkellä takana on kaksi lenkkiä. Molemmissa piti hölkätä yksi kilometri kymmenessä minuutissa. Ohjelma alkaa hitaasti. Toivottavasti motivaatio säilyy ja mitään vammoja ei tule. Itse en ole juossut juuri koskaan, sauvakävellyt sentään joskus. Että aika nollasta lähtee tämä puolimaratonille treenaus.


Suuri muutos kotiäidin elämässäni nyt vuoden alussa on se, että aloitin eilen yksityisenä hoitajana. Minulla on ystäväni kaksi lasta hoidossa neljä kertaa viikossa. Lapset ovat ennestään tuttuja, mutta onhan tämä silti alkuun uusien rytmien ja tapojen opettelua puolin ja toisin.


Eilen teimme myös kaupat tästä nykyisestä kodistamme. Saamme asua tässä ainakin maaliskuuhun saakka. Etsinnässä on siis uusi koti. Suuri muutos tämäkin. En oikein vielä usko todeksi, että tämä on myyty ja meidän on oikeasti löydettävä uusi koti. Toki olemme varautuneet muuttamaan väliaikaisesti vuokralle ennen kuin se oma koti löytyy.


Tämän postauksen kuvat ovat minun uudesta kalenterista, johon on tarkoitus kirjoittaa muistiin tämän vuoden tärkeät asiat. Kalenteri on Lahden Muotoilu- ja taideinstituutin valokuvauksen 2. vuosikurssin opiskelijoiden tekemä. Kalenterin kuvien aiheena on tänä vuonna Intohimo.




Minulla oli viime vuonna ensimmäistä kertaa Muotsikan valokuvausopiskelijoiden kalenteri. Silloin se näytti tältä.


Ihanaa ja intohimoista vuotta 2016!
 
 
 


6 kommenttia:

  1. Onpa magee kalenteri! :) Mulla on myös joskus käynyt mielessä alkaa hoitaan lapsia kotona, mutta meidän neliöt ei ihan riitä siihen :) Tsemppiä hoitotätille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosta! Mun mielestä valokuvia on niin mielenkiintoista katsoa! Mä olen haaveillut lastenhoidosta jo kahden vanhimman jälkeen. Nyt tuli hyvä mahdollisuus kokeilla. Pienikin tää meidän nykyinen asunto on, mutta tää on väliaikainen järjestely.

      Poista
  2. Olisikin hyvä idea kirjoittaa ihan itsellekin ylös, mitä tavoitteita aikoo tälle vuodelle asettaa. Ajatuksia ja suunnitelmia on mielessä vaikka kuinka, mutta niiden jäsentely ihan puhtaaksi asti olisi varmasti hyvä idea. Itsekin haaveilin kahden vanhimman lapsen ollessa noin 2,5- ja 4,5-vuotiaita, että aloittaisin perhepäivähoitajana ja saisin olla lasten kanssa kotona pidempään. Täälläkin olen vähän pohtinut, voisinko ottaa hoitolapsia nuorimmaisen seuraksi, jolloin vaikeudet päivähoidon löytämisen suhteen ratkeaisivat samalla. Pienten lasten äidille tuo on mielestäni loistava ratkaisu, tosin varmasti omalla tavallaan myös rankka. Mutta kyllähän kodin ulkopuolinenkin työ lasten päivähoito- ja koulukuvioineen aiheuttaa haasteita. Tsemppiä uuden vuoden uusiin kuvioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioiden kirjoittaminen auttaa kyllä järjestämään asioita omassa päässä. Mä olen niin monta vuotta miettinyt lastenhoitoa, että mahtavaa kun tuli mahdollisuus kokeilla. Toivottavasti teidän hoitokuviot järjestyvät. Tavalla tai toisella.

      Poista
  3. Vau mitä muutoksia teille on luvassa tänä vuonna! :D Ja tsemppiä juoksu-treeneihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Ihan huimaa, kun ajattelee mitä kaikkea tapahtuu. Mutta pitää ottaa päivä kerrallaan ja uskoa, että kaikki järjestyy.

      Poista