Piparkakut 2015

torstai 10. joulukuuta 2015
Meidän yhdeksän vuotias esikoinen tuli viime lauantaina kaverinsa luota ja ilmoitti haluavansa tehdä piparkakkutalon. Minä olin lähdössä pikkujouluihin eikä meillä todellakaan ollut piparkakkutaikinaa valmiina. Poika lähetettiin lähikauppaan ostamaan piparkakkutaikinaa ja minä etsin keittokirjan välistä vanhat piparkakkutalon kaavat. Mies auttoi esikoista paistamisessa. 
 

Seuraavana päivänä minä kokosin talon pojan kanssa. Missä muuten ovat ne ajat, jolloin "krapulapäivinä" maattiin koko päivä sängyssä?! Tällä kertaa tulin kotiin kahden aikaan ja jo seitsemältä olin keittämässä aamupuuroa.



Toki kahdenksan vuotiaskin halusi oman piparkakkutalon. Sitä tehtiin tällä viikolla. Juuri kun poika oli saanut taikinan kaulittua hän ilmoitti ettei haluakkaan taloa vaan laivan. Mitä tekee äiti? No, tietenkin piirtää pikaisesti laivan kaavat, ettei kaulittu taikina ehdi lämmetä liikaa. Ikinä ennen en ole kaavoja piirtänyt. Nyt aikaa oli muutama minuutti.




Tytötkin halusivat oman piparkakkujuttunsa. Heitä varten ehdin tehdä taikinan itse. Tytöt leipoivat eilen pipareita mummon kanssa, joka oli lapsia hoitamassa. Minä annoin ohjeeksi tehdä eläinpipareita ja alustan. Idean oli löytänyt aiemmin Neulanhaltijan blogista.

Eli tässä on eläimiä kiinnitettynä alustalle. On siellä joukossa joulupukki ja kuusiakin.









Näistä piparkakkurakennelmista voisi tulla perinne meidän perheessä. Niin innoissaan lapset olivat piparkakkuja tehdessä ja koristellessa. Ja kuului pojilla jo olevan suunnitelmia ensi vuodeksi.

20 kommenttia

  1. Tosi söpöjä! Tykkään kun lasten kädenjälki näkyy ihan kunnolla! Näin juuri jossakin ihanan piparkakkumökin, jonka piha oli täynnä kissoja ja sellaista alkoi tehdä mieli :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lasten kädenjälki näkyy! Näillä ei tarvitse osallistua Suomen kaunein piparkakkutalo-kilpailuun. Mutta lapset on niin onnellisia, että todellakin kannatti tehdä nämä! Ja näitä koristeita ei tarvitse säilöä tulevia vuosia varten.

      Poista
  2. Suloisia aitoja rakennelmia. Niin kauan kun lapsilla innostusta riittää, täytyy noita väkästellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tarvitse todistella että ei olisi itse tehty! Myyjäisissä on ollut vähän toisennäköisiä.

      Poista
  3. Ihquja <3 <3 <3 kylläpä tuli iloinen mieli näitä katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välitän terveiset myös rakennusmestareille.

      Poista
  4. Oih.. tää on se mitä itse joka vuosi stressaan.. Piparkakkutalot. Apua. Se kokoaminen, se lasten pettymys jos se menee rikki.. You know! Ihanasti onnistuitte, kunnolla ronskisti lasten tyylisesti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne enää ihan ehjiä ole. Karhua on kaatunut ja ihmisiltä katkottu päitä... Myös sokerikuorrutetta on märällä sormella tökitty. Pienet ja isommatkaan eivät malta pitää sormiaan erossa. No, ei ole vakavaa. Jos joskus teen jonkun design luomuksen, pitää se paketoida sellofaaniin.

      Poista
  5. Ihania piparkakkupuuhasteluita! Yks parhaimmista joulupuuhista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Piparihommat on kivoja. Lasten kanssa nuo talojen tekemiset on aika rentoa puuhaa. Kun ei edes yritä tehdä kaunista ja täydellistä.

      Poista
  6. Apua. Meillä on vielä piparit koristelematta ja taloa en suostunut edes tekemään lasten kanssa. Oonkohan vähän huono äiti.
    Juu eipä sitä nykyään enää sängyssä maata pitkälle päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa.. Meillä talosta, laivasta ja eläinmetsästä on jo haudattu huomattavia paloja... Ne onkin lupa syödä ennen aattoa. Että kun aikaisin tekee joutuu tekemään toiset. (me ei kyllä tehdä)

      Poista
  7. Hieno piparkakku talo ja laiva. Oli tosiaan kiva puuhata lasten kanssa, kun ne olivat noin pieniä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on vielä talo(t) tekemättä. Pipareita on kyllä leivottu, koristeltu ja syöty.

      Poista
  8. Hienoja! Meillähän toteutettiin tänä vuonna piparijuna, ettei ihan perinteisellä linjalla täälläkään menty. Pari vuotta sitten tehtiin ritarilinna. Meilläkin jää kyllä lähinnä äidin hommiksi kasaaminen yms. Kun oma innostus ei vielä ijan hirveän kauan kestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat tänä vuonna leiponeet ja koristelleet pipareita. Minulle on jäänyt paistaminen. Ehkä me talo vielä tehdään.

      Poista
  9. Tulipa tosi kivoja! :) Meillä leivottiin kanssa eilen ekaa kertaa ikinä piparkakkutalo ja kyllä se vaan kivalta näyttää tuolla hyllyn päällä.

    VastaaPoista

Instagram