Kaksplus.fi

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Marraskuu - kaamosoireet


Satuin lukemaan sanomalehdestä pienen jutun kaamosoireista. Järkytyksekseni huomasin kärsiväni varsin voimakkaista kaamosoireista. En muista näin voimakasta oireilua aiemmilta syksyiltä. Luin asiasta vähän lisää netistä ja olen nyt ryhtynyt toimiin kaamosoireiden taltuttamiseksi.


Olen jo jonkin aikaa pitänyt itselleni unikoulua eli mennyt illalla viimeistään kymmeneltä nukkumaan. Tähän päätökseen olen ollut todella tyytyväinen. Nyt oma-aika iltasin on lyhyt, mutta se että en päivällä ole kuolemanväsynyt korvaa kyllä ne yöunista napatut oma hetket.


Liikuntaakin olen pyrkinyt harrastamaan sekä ulkoilemaan. Juuri nyt puntaroin, että kumpi olisi minulle parempi vaihtoehto huomenna. Vauvajumppa yli-ikäisen (ja painavan) lapsen kanssa vai ulkoilu. Joudun kyllä usein pakottamaan itseni liikkeelle. Niin paljon helpommalta tuntuisi vain jäädä kotiin.


Meillä on jonkin aikaa ollut kirkasvalolamppu ruokapöydän vierellä. En vain ole viettänyt tarpeeksi aikaa riittävän lähellä lamppua. Nyt viime päivinä olen yrittänyt tätä asiaa korjata. Aamupalan syön melkeinpä nenä kiinni lampussa.


Elektroniikkalaitteiden käyttöä pitäisi välttää ainakin tunti ennen nukkumaan menoa. Television, kännyköiden ja tietokoneiden sininen valo häiritsee melatoniinin tuotantoa. Tämän asian olen tiennyt, mutta kyllä sitä kännykkää tulee usein käytettyä ihan liian myöhään.


Olen pyrkinyt syömään terveellisesti ja säännöllisesti. Silti minun tekee nykyään mieli herkkuja huomattavan paljon useammin kuin esimerkiksi kesällä. Onneksi on lapset, joille haluaa tehdä terveellistä ruokaa, niin sitä tulee sitten itsekin syötyä. Purkista syön joka päivä D-vitamiinia. C-vitamiinia, magnesiumia ja kalkkia syön myös lähes päivittäin.

Kaamosoireet ovat yleensä voimakkaimmat marraskuusta tammikuuhun. Eli juuri nyt. Lisäksi luin, että oireet usein voimistuvat iän myötä.

Miten teillä? Onko kaamosoireita? Entäpä vinkkejä kaamosoireiden voittamiseksi?

4 kommenttia:

  1. On kaamosoireita. Ja nyt on jo yksi virhe liian myöhäistä korjata, kun tähän aikaan vielä tuijotan tietokoneen ruutua. Huomenna väsyttää! Pitäisi hakea vitamiineja. Ja kyllä, iän myötä tämä kamalammaksi menee. En minä viisi vuotta sitten vielä mistään kaamosoireista mitään tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ikä näyttää minullakin painavan näiden kaamosoireiden suhteen... Onneksi noille muille asioille voi jotain tehdä.

      Poista
  2. Hienoja kuvia! :) minulla on todellakin kaamosoireita. Ne onneksi helpottaa välillä muutamaksi päiväksi ja sitten iskevät taas päälle. Minun vinkki on vaan "ToDo"-listojen tekeminen. Niitä minä tässä zombiena yritän noudattaa. Hahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi on lapset ja niiden pakolliset menot, kuskaukset ja ulkoilut. Omia menoja tulee jätettyä helpommin väliin, mutta lapset pitää liikkeessä. Meillä ToDo-listat liittyy aika pitkälti tähän remonttiin. Tsemppiä sinne kaamosoireiden kanssa!

      Poista