Lokakuu 2015

sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Lokakuussa...

Minä täytin 37.



Meillä alkoi remontti, joka on kestänyt nyt 21 päivää.



 




Olen käyttänyt paljon aikaa etsien kadonneita tavaroita. Ja siirtäen tavaroita paikasta toiseen remontin tieltä.


Lomailimme Mikkelissä lasten serkkujen luona. Tällä kertaa emme voineet lomailla koko perheen voimin remontin takia. Lisäksi yksi reissu jäi kokonaan tekemättä sairastelujen takia.



Sain valmiiksi yhdet villasukat.



Vähensin entisestään blogien lukemiseen käyttämääni aikaa. Samoin vähentyi Instagramin kuvien katseluun käyttämäni aikaa. Instassa olen nimellä minna_kiljustenblogi  Lokakuun some oli ehdottomasti Snapchat. Siellä olen nimellä minnakil.  

Aloitin unikoulun. Tällä kertaa itselleni! Tavoitteenani ja tarkoituksenani on käydä joka ilta nukkumaan viimeistään kello 22. Tuntuu, että elämä on juuri nyt kovin hektistä. En minä tätä arkea väsyneenä jaksa hyväntuulisena pyörittää. Ihan ehdoton en ole tuon kello kymmenen kanssa ollut. Muutaman kerran on tullut valvottua pidempään. Ja sen kyllä huomaa seuraavana päivänä. On nimittäin todella paljon parempi olo, jos on käynyt ajoissa nukkumaan!

Kävimme lukupiirin naisten kanssa katsomassa Lahden kaupunginteatterissa Myrskyluodon Maija- musikaalin. Sitä suosittelen todella lämpimästi! Oli mahtava elämys! (Sinä iltana kannatti valvoa myöhään.)


Ps. Miten teidän lokakuu meni?

 
Mukavaa marraskuuta!

8 kommenttia

  1. Onnea synttärien johdosta <3 Meillä lokakuu hujahti ihan ohimennen perusarjen merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mun synttärit oli kuun alussa. Nyt tuntuu, että siitä on ikuisuus. Tämä remontti on vienyt järjen ja ajastajun.

      Poista
  2. Kivan näköinen lokakuu teillä! <3 ja hyviä päätöksiä.
    Onnea synttärin johdosta, ollaan nyt saman ikäisiä. :)
    Mun lokakuu on mennyt saikulla, hyvin erikoista ja erilaista kuin tavallinen elo. Mutta ihan hyvä näin.
    Kivaa marraskuuta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaanko me muuten samanvuotisia vai onko sulla kenties synttärit edessä vielä tänä vuonna? Poikkeuksellinen lokakuu teilläkin tuon saikun vuoksi. Meillä tuo remppa siis on aiheuttanut poikkeustilan, joka tuntuu jatkuvan...

      Poista
  3. Minulle kävi samoin tuon Snapchatin kanssa viikko sitten... Mutta senhän sinä tiedätkin ;D

    VastaaPoista
  4. Vau teillä on ollut oikein kiireinen lokakuu! Huhu. Minkälainen remppa teillä on käynnissä? Yritin arvailla kuvien perusteella, muttei oikein avautunut. Hihii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä on ollut. En ole ehtinyt neuloa tai oikeastaan mitään muutakaan... Ensin me rempattiin kaksi makuuhuonetta (ikkuna seinän tiivistys + lattian vaihto) Nämä kuvat eivät ole niistä huoneista. Nyt menossa vessa remontti (eka remppa kuva) ja alakerran laattalattian purku + lattialämmityksen ja uuden laatan laitto. Todellisuus ei ole niin kaunis ja harmoninen kun näissä kuvissa!!!!

      Poista

Instagram