Kaksplus.fi

torstai 16. heinäkuuta 2015

Slow-blogit - Elämää Hämeessä

Aina silloin tällöin olen törmännyt blogiryhmiin, jotka kokoavat yhteen tietyn alueen bloggaajia. Pientä kateutta olen tuntenut, kun olen näitä ryhmiä nähnyt tai lukenut postauksia heidän tapaamisistaan. Blogin kirjoittaminen on aika yksinäinen harrastus. Toki kommentoin paljon ihmisten blogeihin ja saan omaankin blogiin jonkin verran kommentteja, mutta eihän se ole samaa kuin keskusteleminen kasvokkain.

Alkuun kukaan ystäväni ei tiennyt blogistani, mutta nykyään jo aika moni tietää. Blogin pitäminen ei kyllä juurikaan ole puheissa, eikä sen tarvitsekaan olla. Olen silti salaa haaveillut, että näkisin oikeasti ihmisiä, jotka myös harrastavat bloggaamista. No, nyt tämä haave on lähempänä toteutumista kuin aikaisemmin. Löysin nimittäin Facebookista Slow-blogit - Elämää Hämeessä-ryhmän. Ja nyt minutkin on tuohon sisustus- ja lifestyleblogi-ryhmään hyväksytty!


Slow-blogit-ryhmän tarkoituksena on edistää Hämeen alueen blogien tunnettuutta ja yhteisöllisyyttä. Lukijat taas pystyvät helposti seuraamaan hämäläisiä blogeja. Sivulle päivitetään blogien uuden postaukset. Blogini sivupalkista löytyy nyt linkki logon kera Slow-blogit facebook-ryhmään.


Onko tuttuja tällaiset ryhmät? Kuulutko itse johonkin?

8 kommenttia:

  1. Hei, onnittelut että löysit noin kivan ryhmän ja sait vielä hyväksynnän joukkoon! :)
    Mä itse en kuulu mihkään ryhmään, hienoa tietysti olisi! Sisko harrastaa myös bloggausta joten vertaistukea on kyllä saatavilla :)

    t.Nadja/napsahduksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa tuo sinun vertaistuki!

      Poista
  2. Tosi kiva kun olet löytänyt sellaiset vertaiskanavan, josta on iloa sinulle! Itse en ole (ainakaan vielä) kaipaillut mitään blogiyhteisöä ympärilleni. Yrittäjyyden tiimoilta olen sen sijaan kaivannut vertaistukea ja olenkin kasannutkin itselleni pienen naisyrittäjäverkoston ympärilleni. Bloggaaminen on sen verran pieni sivujuonne elämässäni ja koen, että sen tiimoilta riittää toistaiseksi se, että luen toisten blogeja, kommentoin niitä ja mun blogiani kommentoidaan. En haluaisi esim. portaaliin, jossa pitäisi blogata tietty määrä postauksia kuukaudessa ja blogissani vilkkuisi mainoksia, joita en itse siellä haluaisi olevan.

    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vasta liittynyt Slow-blogeihin. Vielä ei ole tapahtunut muuta, kuin että lisäsin tuon linkin tuohon sivuun ja kirjoitin tämän postauksen. (En velvollisuudesta tai pakotettuna, vaan koska halusin.) Portaalit ja mainokset kuulostavat varsin vieraalta tähän minun kotikutoiseen bloggaamiseen. Hyvältä kuulostaa tuo kokoamasi naisyrittäjäverkosto! Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Kiva, että olet löytänyt oman verkoston! Toisten bloggaajien tapaaminen ja yhdessä järjestetyt blogitapaamiset antavat kyllä virtaa ja energiaa koko tälle touhulle.
    Itsehän kuulun sekä Åbloggaajiin (Turun seudun sisustus- ja lifestylebloggaajat) että Nelkytplus -bloggaajiin (ja Indiedays Inspiration -verkostoon) ja kyllä näiden verkostojen kautta on tullut paljon hauskuutta - ja vertaistukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet yksi niistä, joiden blogeista olen näistä verkostoista lukenut! Ja kokenut sitten halua kuulua itsekin johonkin!

      Poista
  4. Onnea! Olen iloinen puolestasi. Hienoa, että olet saanut ympärillesi ihmisiä jotka ovat samanhenkisiä! :) En itse kuulu mihinkään yhteisöön, mutta voisin hyvin harkita sellaiseen liittymistä!

    VastaaPoista