Lomalta paluu

maanantai 6. heinäkuuta 2015
Viikko sitten palasimme lomamatkalta. Mies meni heti töihin. Me muut olemme yrittäneet sopeutua arkeen kotona. Ja onhan tämä vähän sopeutumista vaatinutkin. Unirytmitkin on lapsilla sekaisin. Sopeutumisen vastustustakin on ollut ilmassa. Esikoinen siirsi kellonsa Espanjan aikaan, kun tulimme kotiin. 5-vuotiaskin ikävöi Espanjaan, vaikka hän ikävöi reissusta kaikista eniten kotiin. 
 

Muistan omat tunteeni ja ajatukseni, kun lentokone alkoi laskeutua kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Suomen kesäinen tummanvihreä luonto näytti tunkkaiselta ja rumalta. Valitin miehelle rumuutta ja kotiin palaamisen kamaluutta. Hän sanoi asennoituneensa jo kotiin palaamiseen ja siihen, että menee taas töihin. Hän kyllä hehkutti onnistunutta lomaa, mutta otti arjen vastaan tyynen rauhallisesti. (Plääh! Mikä tyyppi!) No, olisihan minunkin pitänyt yrittää tehdä samalla tavalla.

 
 
 
Minulla meni useampi päivä aikaa, että aloin taas nähdä Suomen kauniina. Ensimmäisten lomanjälkeisten päivien sade ja kylmyys eivät helpottaneet asiaa. Viime viikonlopun onnistuneen maaseutuloman jälkeen Suomi on taas kaunis! Ihanat lapsuuden kesien maisemat! Toki ajan muuttamina, mutta silti tuttuina ja rakkaina. Muovipaalit ovat korvanneet heinäseipäät, puut ovat kasvaneet huimasti ja niitä on myös paikoitellen kaadettu pois.
 

 
 
 
 
 
Kesä jatkuu! Ihanaa heinäkuuta!

 


6 kommenttia

  1. Espanja on kyllä ihana maa, itekin ollunna siellä vuonna -09 :) Tänä vuonna Suomi ei oo kyllä kesää nähnytkään, täällä Itä-Suomessa oli viime aamuyönä jouduttu raaputtamaan auton tuulilaseista jäätä pois!! Se kertoo jo jotain.. Ei voi kun ihmetellä :/

    VastaaPoista
  2. Juuh, Espanja on ihana! Täällä myös raaka kotiinpaluu viikon Wienin reissun jälkeen. Sen kaiken ylitsevuotavan kauneuden ja kunnon kesäsäiden jälkeen tämä kaikki suomimeininki tuntui harvinaisen tylsältä. Niin tylsältä ja raa'alta, että paluuta pehmentämään oli pakko varata heti perään ex tempore pikkureissu Tallinnaan, ihan hotellin kera. Ehkäpä sen jälkeen sopeutuminen on jo helpompaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä arkeen palaamiseen! Meillä on suunnitteilla lähteä miehen kanssa kahdestaan käymään Tukholmassa. Ehkä reissun odotus auttaa myös sopeutumisesta... Mukavaa heinäkuuta!

      Poista
  3. Kyllä se siitä....:). Vuonna 1987 oli samanlainen ns. kesä, mutta on sen jälkeen ilmojakin piisannut.

    Reippaan näköiset lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se aina ilmaistaan ole kiinni. Enemmän omasta asenteesta. Tänään on ollut mukava päivä, vaikka ei ole aurinkoa näkynyt ja sadettakin on piisannut.

      Poista

Instagram