Kaksplus.fi

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Someton pääsiäinen

Minun piti jo ennen pääsiäistä vähentää omaa ruutuaikaani ja etenkin somessa eli minun tapauksessani lähinnä instagramissa ja Facebookissa roikkumista. En onnistunut asiassa kovinkaan hyvin. Ennen pääsiäistä eräs ystäväni puhui somettomasta pääsiäisestä ja minähän innostuin! Samoin mieheni. Lapset eivät. Tosin eiväthän he edes ole somessa! Mutta ajattelivat varmaan meidän kieltävään pelaamisen, telkkarin ja kaiken kivan. No, kyllähän me pelaaminen kiellettiin lähes kokonaan ja telkkariakin katsottiin hyvin harkitusti.

Kiirastorstaina pistimme kännykästä netit pois päältä. Ei facea, ei instaa, ei whatsappia, ei sähköpostia. Vain puhelut ja tekstiviestit. Eikä niitäkään liiaksi tullut pääsiäisen aikana. Oli ihanan rauhoittava kokemus. Kokeilemme tätä varmasti myös uudestaan. Kännykkä sai olla rauhassa pääsiäisen ajan. Minulla ei ollut tarvetta tarkistaa tämän tästä viestejä ja tykkäyksiä. Tiistaina kun arki koitti, niin melkein harmitti laittaa taas netti päälle puhelimeen. No, nyt olen taas sujuvasti käyttänyt facea ja instaa.


Mitä me sitten tehtiin? Ulkoiltiin yhdessä. Pelattiin jalkapalloa. Pojat vielä rutkasti enemmän kuin me muut. Syötiin hyvin ja nähtiin myös sukulaisia ja läheisiä. Minä en ottanut kännykällä yhtään kuvaa koko pääsiäisenä ja kamerallakin varsin vähän. Olin enemmän läsnä.










Onko teillä kokemuksia tai ajatuksia sometauosta tai nettilakosta?

Mukavaa viikonloppua!
 
Pistetään välillä kännykät pois ja ollaan enemmän läsnä!

6 kommenttia:

  1. Ei ole kokemuksia, mutta itse asiassa ajattelin nettilakkoa juuri tänään! Kyllähän siinä säästyisi aikaa paljon muulle. Eikä se koneella istuminen tai puhelin/tabletti kourassa könöttäminen tee hyvää niskalle ja hartioillekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Etenkin kännykkää räpeltäessä tulee oltua niska kyyryssä ja pää liian edessä. Voin lämpimästi suositella nettilakkoa!

      Poista
  2. Minä en ole ollut täysin somelakossa (koska on yritys ja jotenkin on olo, että pitää vastata viesteihin nopeasti), mutta rajaan kyllä koko ajan netinkäyttöäni. En esim. käytä nettiä kännykän kautta ollenkaan, mikä tietty rajaa jo paljon eli en jatkuvasti räpellä kännykkää. En ole instassa eikä ole whatsappia. En tiedä, menenkö jossain vaiheessa yrityksen tiimoilta instaan ja lisääkö se miten netinkäyttöä. Mutta pyrin pitämään netinkäytön aisoissa. Vielä selkeämmin se pysyisi aisoissa, jos ei olisi yritystä ja oloa, että pitää sen tiimoilta näkyä niin monessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavaa, että et käytä kännykällä nettiä. Taitaa olla jo aika harvinaistakin nykyään... T: eräs, joka kirjoittaa tätäkin viestiä kännykällä. Tosin en avaa konetta tai tablettia montakaan kertaa viikossa.

      Poista
  3. Me oltiin jossain kohtaan viikko ilman facebookia + messengereitä. Tuolloin kyllä päivitin blogia ja käytin instagramia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nykyään enemmän instassa, kun facessa. Ehkä uuden insta/face tauon voisi tässä taas joskus ottaa.

      Poista