Kaksplus.fi

lauantai 10. tammikuuta 2015

Miten kävikään viime vuoden lupausten kanssa?

Tänä vuonna en tehnyt uuden vuoden lupauksia. Viime vuonna muistan jotain luvanneeni, mutta en muista mitä ne lupaukset tarkalleen olivat. Onneksi on tämä blogi. Voi käydä helposti lukemassa, että mitä sitä tulikaan vuosi sitten luvattua. TÄÄLTÄ löytyy vuoden takainen kirjoitus.

Sen verran fiksu olen vuosi sitten ollut, että en ole varsinaisista lupauksista kirjoittanut vaan haasteista. No, miten niiden haasteiden kanssa sitten kävikään...



1. Lankavaraston pienentäminen

Hyvinhän siinä kävi. Lopetin lankojen shoppailun sillä perusteella, että kun halvalla saa niin ostan. Lankavarastoa onnistuin pienentämään viime vuonna neulomalla varsin mukavasti. Olen jo kirjoittanut aiheesta "loppuraportin" , joka sisältää kuvat ja selitykset.


2. Tavara päivässä-projekti

Ei suurta edistymistä. Kaapit ja varasto pursuavat tavaraa. Toisaalta mietin kyllä tarkkaan ennen kuin ostan uutta tavaraa. Meillä on miehen kanssa suunnitelmissa yhteinen varastonsiivous viikonloppu. Toivottavasti saadaan se alkuvuodesta toteutettua.


3. Sama maisema kerran kuussa

Kuvat jäi ottamatta. Projekti ei inspiroinut.


4. Sisaruskuva kerran viikossa

Kuvasin omia lapsia usein yhdessä. En ehkä joka viikko, mutta tuon haasteen vuoksi useammin kuin olisin muuten tehnyt.


5. Kuntoilun lisääminen ja järkevämpi syöminen

No jaa. Vähän kuntoilin ja mietin syömisiä. Ei mitään niin suurta muutosta tai innostusta kuin olisin toivonut. Eli näissä riittää haastetta tällekin vuodelle. Tähän mennessä tänä vuonna olen käynyt pari kertaa kävelylenkillä ja kerran joogassa. Ei ihan huono alku tälle sohvaperunalle.


6. Läsnäolon lisääminen

Tiedostin kyllä asian, mutta usein tuli kännykkää räpellettyä silloin, kun olisi voinut kuunnella muita ihmisiä ja olla oikeasti läsnä.Vähemmän kännykän räpläämistä ja enemmän läsnäoloa siis tällekin vuodelle! Nykyään olen kyllä vähemmän Facebookissa, mutta instagram on korvannut facen. Mietin vähän jos kokeilisin tänä vuonna sometonta päivää kerran viikossa.

Nythän tässä alkoi tulla jo monenlaisia haasteita mieleen tälle vuodelle. Taidan pikaisesti julkaista tämän kirjoituksen ennen kuin ehdin keksimään mitään liian haastavaa itselleni.

Miten teillä? Tuliko jotain luvattua? Miten kävi viime vuoden lupausten kanssa?

Nyt kone kiinni ja viettämään aikaa perheen kanssa.

8 kommenttia:

  1. Itse en luvannut mitään tänä vuonna, mutta tosi hyviä nämä sinun viime vuoden lupaukset, erityisesti tuo sisarruskuva, lapset kasvavat niin nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Hyviä haasteita olet listannut. :) Mun lupailut olitkin käynyt jo kurkkaamassa. ;) Tuo kaappien raivaaminen voisi olla mullekin kyllä tarpeellinen projekti..
    Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava viikonloppu tämä on ollutkin. Ulkoilua ja yhdessäoloa. Lisäksi pääsimme miehen kanssa muutamaksi tunniksi varastoa järjestämään. Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko.

      Poista
  3. Varaston siivous -kohta, pisto sydämessä. Pitänyt siivota hitto soikoon monta vuotta. Kukaan ei pysty edes kuvitella miten se voi olla täys kaikkee mikä pitäs kantaa suoraan roskiin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti voin kuvitella. Nimimerkki 25m2 autotalli, johon ei mahtuisi edes mopo saati auto! Hmm.. Ehkä sellainen taaperomopo mahtuisi...

      Poista
  4. Heippa! Sain vihdoin klikkailtua itseni lukijaksesi :D Sulla on ollut upeita lupauksia! Insproivia ja itseeni kolahtavia :D

    VastaaPoista