Kaksplus.fi

maanantai 29. joulukuuta 2014

Oikea joulu

En ole pitänyt itseäni tiukasti perinteitä vaalivana ihmisenä. Tänä jouluna yllätyin. Huomasin ajattelevani, että asiat pitäisi jouluna tehdä "oikeassa" järjestyksessä ja "oikeaan" aikaan. Ihan niin kuin lapsena tai ihan niin kuin jossain utopistisessa harhassa. Onneksi havahduin asian suhteen ennen kuin aloin skitsoamaan aaton ja muiden päivien aikataulujen ja ruokien suhteen. Toki skitsoilua ja stressaamista vähensi sekin, että vietimme joulun ja koko viime viikon äitini ja hänen miehensä luona.



Oikeasti tärkeintähän on läheiset ihmiset, yhdessäolo, hyvä tunnelma ja tietenkin hyvä ruoka. Sekin kohtuudella. Jouluamme häiritsi oikeastaan vain lasten sairastelut. Joulupäivänä käytin terveyskeskuksessa taaperoa. Hän sai antibioottikuurin korvatulehdukseen. Tapaninpäivänä taas jonotin samassa paikassa toisen poikamme kanssa.

Aaton menuun kuului kinkkua, (itse) graavattua lohta, mätiä, Espanjasta tuotua kinkkua, rosollia, salaattia, porkkanalaatikkoa, punajuuri-sinihomejuustolaatikkoa, muna-makaroonilaatikkoa ja lihapullia. Kaksi viimeksi mainittua oli lähinnä lapsille tarkoitettu. Sitä paljon puhuttua ähkyä ei tullut, mutta hyvää oli ruoka ja seura.



Aattoaamun ohjelmaan kuului luistelua (pojat ja mies) ja kuusen koristeleminen. Joulurauhan julistus katsottiin televisiosta ja lounaaksi syötiin riisipuuroa. Alkupalat syötiin iltapäivällä ja niiden jälkeen tulikin joulupukki. Lahjojen avaamisen jälkeen lämmitettiin ulkosauna ja saunomisen jälkeen syötiin lämmin ruoka. Tänä vuonna tehtiin näin. Ensi vuonna todennäköisesti jotenkin toisin. Tässä kohden huomasin itsessäni tämän "perinnepirjo"-kohtauksen. Eihän jouluaattona osa porukasta voi mennä luistelemaan! Eihän pukki voi tulla ennen kuin on käyty joulusaunassa ja syöty! Ja tehdäänkö asiat joka vuosi eri tavalla, missä perinteet? Mutta kyllä, kyllä, kyllä! Näin tehtiin ja hyvin meni! Paras ja tärkein jouluperinne olkoon se, että vietämme aikaa yhdessä, stressaamatta ja ketään liikaa väsyttämättä liiallisella tehtävälistalla.
 




Ruuasta ei tullut ähkyä eikä katumusta liiallisesta herkuttelusta. Eikä sitä tullut lahjoistakaan. Lapsilta toteutui jokaiselta ainakin yksi toive. Esikoinen sai Vain Elämää-levyt, toinen poika lätkämaalivahdin suojat, 4-vuotias tyttö sai Palatsin palleron ja Merida-barbien sekä taapero koiralelun. Lisäksi lahjaksi tuli leffalippuja, hissiliput laskettelemaan, pojille matkaliput hiihtolomalle ja talviurheiluviikonloppu koko perheelle. Aivan parhaita nämä aineettomat lahjat!






 
 
 
Piti käydä kurkkaamassa, mitä kirjoitin joulusta viime vuonna. Vanhasta blogistani löytyi tällainen kirjoitus

10 kommenttia:

  1. Luulen, ettet ole ainoa, joka on miettinyt, miten viettää sitä "oikeaa" joulua. Ja uskon, että aika moni on skitsonnut aiheesta ennen kuin on edes alkanut miettiä asiaa. Minäkin muistan ekana äitienpäivänäni miettineeni, miten äitienpäivää "kuuluu" viettää, onko tämä minun tapani "oikea". Vuosien varrella on kyllä löytynyt se oma tapa, jokaiseen juhlapyhään. Meille tärkeät jutut. Joitain rutiineja, joita voi tarvittaessa myös muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden juhlapyhien kanssa tuntuu tuo järkevästi ajatteleminen olevan helpompaa kuin joulun. Paljon tunteita ja odotuksia tuntuu jouluun liittyvän.

      Poista
  2. Onneksi ikä tuo armollisuutta myös siinä, mikä on oikea tapa tehdä jotakin;)
    Ja tekipä mite päin tahansa, tärkeintä on, että sen tekee yhdessä niiden lähimpiensä kanssa<3
    Teillä on ollut ihana joulu, josta jää lapsille elämänmittaiset muistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä tuohon sinun viestiisi enää lisäämään. :)

      Poista
  3. Kivasti kuulostaa teidän joulu menneen. :) Myönnän olevani itse aika(TOSI)paljon ihminen jonka päähän mahtuu ajatus että joulu "suoritetaan" tietyllä kaavalla vuodesta toiseen. Mutta eipä se kai haittaa, jos kaikki ovat tyytyväisiä. Hienot joulupiparit olet tehnyt! :) Oikein hyvää Uutta Vuotta 2015 teidän perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti me vietettiin kyllä varsin perinteinen joulu. Yhtenä vuonna olemme olleet Espanjassa. Ja siellä ei todellakaan ollut kinkkuja, laatikoita, joulupukkia, lunta... Mutta oli telttasauna, hyvää ruokaa (tapaksia ja miekkakalaa ainakin) ja seuraa sekä valoa ja lämpöä. Yksi parhaista jouluista.

      Poista
  4. Hyviä ajatuksia ja kauniita tunnelmallisia kuvia. :) Sairastelut on kurjia,muistan itsekkin muutama vuosi sitten korvatulehdus-lääkärikäynnin aloittaneen aaton.. mutta se on tätä lapsiperheen elämää. ;)
    Oikein ihanaa uutta vuotta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää uutta vuotta myös teille!

      Poista
  5. Ihania kuvia taas ja mukavan kuuloinen teidän joulu :)

    VastaaPoista