Mitä blogeja luen?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Kirjoitin jo aiemmin siitä, että miksi bloggaan ja kerroin myös blogihistoriastani. Nyt esittelen lyhyesti blogeja, joita tällä hetkellä seuraan. Minulle saa myös ehdottaa uusia blogeja, joita voisin käydä lukemassa. Myös omaa blogiaan saa mainostaa!



Nämä blogit löysin loppuvuodesta 2012 ja näiden lukemisesta sain silloin rohkaisua omaan elämääni ja nämä inspiroivat edelleen:

Lastesilmin blogia kirjoittaa neljän lapsen äiti, joka on lastentarhanopettaja. Matkan varrella on selvinnyt, että kyseessä on kaksikulttuurinen perhe. Mielenkiintoista oli lukea heidän elämästään perheen toisessa kodissa Algeriassa.

Uraäiti kotona on kolmen lapsen äidin blogi. Tosin nimi hämää. Kyseinen äiti on juuri palannut töihin. Blogissa on käsitöitä ja lapsiperheen arkea.




Sitten suurempia ja ammattimaisempia blogeja:

Oi mutsi mutsi on Suomen suosituimpia perheblogeja. Blogia kirjoittaa yhden lapsen sinkkuäiti. Värikästä arkea ja juhlaa persoonallisella tyylillä.

Mami go go-blogia kirjoittaa kahden pojan sinkkuäiti. Blogissa on monipuolisesti pienen perheen elämää. Tämä työkseen bloggaava äiti osaa ottaa hienoja kuvia ja uskaltaa elää omannäköistään elämää.

Hunajaista on sisustusblogi (paljon muutakin), jota kirjoittaa lastentarhanopettaja. Blogissa on upeita kuvia ja fiilistelyä arjen kauniista asioista. Tällä hetkellä kirjoittaja on metsäeskarissa opena. Mielenkiintoista!



Löytöjä matkan varrelta:

Lady of the Mess. Eksyin blogiin joskus, kun etsin vinkkejä tavaroiden järjestämiseen ja kaaoksen hallintaan. Niihin asioihin ei vastausta löytynyt, mutta löytyi mukava elämänmakuinen blogi, jota kirjoittaa 50+ nainen, joka kuvaa itseään virkanaiseksi, heavyladyksi ja kukkahattutädiksi.

Kotomo on rento lifestyle-blogi, jota kirjoittaa kolmen lapsen äiti.

Kuusin kotona-blogiin eksyin neljän lapsen takia. Blogissa muun muassa perheen arkea, sisustusta, leivontaa.



Uusia löytöjä:

Muutama hetki on valokuvaajan blogi, jota jäin seuraamaan hienojen kuvien ansiosta.

Kolmistaan-blogin löysin tänä syksynä, kun seurasin Iholla-sarjaa telkkarista.

Vastaisku ankeudelle - valoa herättää ajatuksia. Pysäyttää arjen kiireen keskellä. Muistuttaa nauttimaan elämästä. Lisää hyvää mieltä. Blogia kirjoittaa aikakaus- ja asiakaslehtiin kirjoittava toimittaja, tietokirjailija, bloggaaja, ryhmäliikuntaohjaaja, FAF personal trainer, painonhallintaohjaaja ja kolmen tyttären äiti.

MeLsKeLäN LaPsEt (en tiedä menikö nuo isot ja pienet kirjaimet nyt ihan oikein) Suurperheen elämää rintamamiestalossa järven rannalla.



Käsityöblogeja, joita olen seurannut pidempään ja jotka ovat enemmän kuin käsityöblogeja:

Aivan mahtavan värikäs ja inspiroiva blogi on Hupsistarallaa.

Väriä löytyy myös kirjastotädin pitämästä blogista nimeltä Ikomi.

Sateenkaaria ja serpenttiiniä on oikeastaan lifestyleblogi, mutta on siellä inspiroivia käsitöitäkin.

Käsityöblogeja on paljon. Niitä saatan selailla ja lueskella, kun etsin inspiraatiota. Tässä muutamia, joissa on tullut vierailtua useamman kerran:

Silmukan saalistus, Lankahelvetti, Langan päästä kiinni, Pipon ytimestä, Kapteenilla, Ilosofiaa, Lankakori sekaisin

3 kommenttia

  1. Pakko mainostaa paria kavereitten blogia. Työkaverin neuleblogi Napit puuttuu. Aivan ihania neulomisia ja kissatkin välillä vilahtaa kuvissa.
    Sit naapurilla on blogi piipadoo. Sisustusjuttuja ja käsitöitä ja askarteluja. Kannattaa käydä kurkkaamassa.
    Riikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Piipadoo olikin jo ennestään tuttu, mutta en ole vähään aikaan käynytkään sitä katsomassa. Tuo Napit puuttuu on mulle uusi blogi ja aivan varmasti käyn jatkossakin lueskelemassa. :) Pitänee kyllä lisätä molemmat lukulistalle!

      Poista

Instagram