perjantai 31. lokakuuta 2014

Voitaikinataskuja testaamassa

Olen liittynyt Hopottajat-suosittelupalveluun jo useampi vuosi sitten ja aina silloin tällöin pääsen osallistumaan kampanjoihin. Tällä kertaa testasimme lasten kanssa Myllyn Paras voitaikinataskuja. Tässä kännykkäkuvia eilisistä taskumaistajaisista, joihin osallistui yksi lasten kaverikin.
 
 
Noin kolme euroa maksavassa paketissa on 10 voitaikinataskua, joita paistetaan uunissa noin 15 minuuttia. Taskut täytetään paistamisen jälkeen joko suolaisella tai makealla täytteellä. 
 
 
 
 Oman taskuni täytin itsetehdyllä pestolla, mozzarellajuustolla, tomaatilla ja basilikalla.



Lapset valitsivat täytteeksi leikkelettä, juustoa, kurkkua ja majoneesia. Lasten taskuista jäi kuvat ottamatta. Murut olivat jäljellä, kun olisin kuvia ottanut. Tässä sitten tällainen kuva ennen taskujen täyttöä.


 Toiset taskut täytettiin vaniljajäätelöllä ja koristeltiin sydäsströsseleillä.

 
Lapset tykkäsivät kovasti. Pyysivät jo ostamaan näitä joskus uudestaan. Helppoahan tämä oli. Ja itse sai päättää millä taskut täyttää. Esimerkiksi valmispasteijan eineksinen maku ei ole minun mieleen. Paketti on sen verran pieni, että siitä riittäisi juuri omalle perheelle. Vieraille tarjotaan siis jatkossakin todennäköisesti jotain muuta.
 
 
Jos kiinnostuit, niin täältä löytyy KAMPANJASIVU, jossa on muun muassa vinkkejä taskujen täytteeksi. 

torstai 30. lokakuuta 2014

Onnistunut loma

Pääsimme lähtemään syyslomareissulle päivää myöhemmin, kun meidän oli alun perin tarkoitus. Teki ihan hyvää viettää perjantai kotona eikä väsyneenä autossa istuen. Lapsilla oli kavereita kylässä. Tytöt leikkivät keijuja ja prinsessoita. Pieninkin otettiin leikkiin mukaan. Tai hän meni ihan itse. Valitsi vaatteet ja kantoi ne minulle sanoen: "Ö ÖÖÖ" sen verran voimakkaasti, että ymmärsin pukea hänellekin roolivaatteet. Pojilla oli kaksikin kaveria ja he keksivät monenlaista tekemistä sekä sisällä että ulkona. Minä sain pakattua ja mies sai vaihdettua talvirenkaat työpäivän jälkeen. Loma pääsi siis alkamaan leppoisissa tunnelmissa. Minä ja lapset lomailimme koko viikon. Miehellä oli vain yksi lomapäivä.



Tämä loman jälkeinen viikko on mennyt mukavasti. Minä olen jaksanut puuhailla lasten kanssa kaikenlaista pientä. Aika on riittänyt muuhunkin kuin vain normaaleihin arkirutiineihin. Arki on tuntunut mukavalta. Kovin suuria ärsytyksiä ja harmituksia ole ollut kenelläkään. Loma on tehnyt tehtävänsä. Mitä me sitten lomalla tehtiin?
 
Vietimme aikaa läheisten kanssa. Näimme lasten isovanhempia ja serkkuja.
 
Lapset heittelivät polttopuita puuliiteriin. Pojat pääsivät ampumaan ilmapistoolilla. Vanhin innostui pyöräilemään sähköpyörällä. Tytöt leikkivät nukkekodilla.
 
 
 
Kävimme Peurungassa kylpylöimässä. Vesiliukumäki alkaa muuten 14 metrin korkeudesta ja on 130 metriä pitkä.
 



 
 
Myös Äänekosken uimahallin vesiliukumäki testattiin. Se oli paljon lyhyempi, mutta niin oli jono liukumäkeenkin.
 

 

 
Lapset pääsivät kaksi kertaa luistelemaan serkkujen kanssa. Sekä uimaan Rantakeitaan  viihdeuimalaan. Itse en ollut mukana, kun 4-vuotias oppi siellä uimaan. Ja olihan sielläkin ollut liukumäki. 
 

 
 
Vietimme monta hauskaa hetkeä hyvässä seurassa hyvää ruokaa syöden.
 


Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta silti ihmeellisen mukavaa! Mietimme miehen kanssa, että miten tämä loma tuntuikin niin mukavalta ja rentouttavalta. Ja mieshän ei edes lomaillut meidän kanssa kuin yhden päivän normaali viikonloppujen lisäksi. Tulimme siihen tulokseen, että omalla asenteella ja asioihin suhtautumisella on paljon merkitystä. Puhuimme etukäteen kahdestaan siitä, mitä lomalta odotamme ja mitä haluamme tehdä. Puhuimme ja suunnittelimme lomaa myös niiden läheisten kanssa joiden kanssa loma vietettiin. Niinpä sitä sitten sai heittäytyä nauttimaan lomasta! Ei tullut tunnetta, ettei olisi voinut vaikuttaa loman kulkuun ja tekemisiin. Kaikille oli jotain mieleistä tekemistä. Kukaan ei joutunut liian koville. On meillä vain ihania läheisiä! Kiitos kaikille vieraanvaraisuudesta! Nämä hyvät hetket sydämessä jaksaa taas tätä arkea pyörittää.


torstai 16. lokakuuta 2014

Haaste: Kuvaa kirjahyllysi, osa 2 / Lapset

Ikomi-blogin Inari (kirjastontäti) haastoi bloginsa lukijoita kuvaamaan kirjahyllynsä. Minä lähdin haasteeseen mukaan ja meidän kirjahylly löytyy täältä! Alkuperäinen haaste ja Inarin värikäs ja mielenkiintoinen kirjahylly löytyy täältä.

Ajattelin nyt erikseen esitellä myös lasten kirjahyllyn ja tavat säilyttää kirjoja. Nämä kuvat olen ottanut jo syyskuussa samalla kun vastasin haasteeseen aikuisten osalta. Tässä tyttöjen huoneessa oleva kirjahylly, jossa on suurin osa lasten kirjoista. Kuvat on otettu ilman, että hyllyä on siivottu tai järjestelty. Kirjahyllyn oikealla puolella on cd-teline, joka on käännetty sivuttain, ettei taapero pääse levyihin käsiksi.

 
 
Hyllyn päällä on palapelikirjoja ja posliiniastioita rasian sisällä, karuselli-soittorasia ja Tigerista ostettuja pahvi keijuja, joille voi askarrella vaatteita. Tavarat ovat valikoituneet tänne siksi, että ne ovat taaperon ulottumattomissa.  




Iltasatukirjoja. Miehen vanhoja ja lahjaksi saatuja.



Minun vanhoja kirjoja. Kuuluin lapsena kirjakerhoon.


 
Tällä hyllyllä on kirjaston kirjat sekä lehdet tuossa lehtitelineessä. On tässä näköjään muutakin tällä hetkellä.



Alahyllyillä on kaksi laatikkoa, jotka sisältävät roolivaatteita, leikkiastioita, soittimia, leikkityökaluja ynnä muuta.



Poikien huoneessa on lipasto, jossa on muutamia kirjoja. Tällä hetkellä Harry Pottereita. Olen lukemassa kolmatta Potteria pojille. Siihen saakin loppua Pottereiden luku tällä erää. Nyt olemme lukeneet nämä kolme Potteria peräkkäin.



Pojat ovat itse pinonneet ikkunalaudalle Aku Ankkoja ja kirjastosta lainattuja Lucky Lukeja. Näiden kuvien ottamisen jälkeen Asterixit ovat osittain korvanneet Lucky Luket.

tiistai 14. lokakuuta 2014

#satasyytäollaonnellinen, osa 24

Kirppislöydöt

Nyt en tarkoita Arabiaa pilkkahintaan tai antiikkia puoli-ilmaiseksi, vaan ihan vain arkivaatteita lapsille. Kierrätyksestä tulee hyvä mieli. Vaate käytetään loppuun eikä heitetä yhden kauden jälkeen roskiin. Luonto ja kukkaro kiittää.


Mekko ja tunika kirppikseltä. Yht. 2€.


 
Haalari Steinerkoulun kirppikseltä. Valmistaja: Höö. Höön kivoja lasten vaatteita voisi ostaa hyvällä omalla tunnolla uutenakin. HÖÖ netissä. Väri taisi miellyttää taaperoa. Haalari oli kuivumassa narulla ja hän kävi sen sieltä nappaamassa.
 


Lähes käyttämättömän näköinen haalari ensi kevääksi.



Tässä neljävuotiaan itse valitsema mekko.

 
 
Ja minä valitsin tämän. 


Tänä vuonna olen itsellenikin löytänyt muutaman paidan kirppikseltä.


Ja lopuksi tokaluokkalaisen oma löytö koulun vaihtotorilta. Kirja, jonka hän luki kahdessa päivässä. Meillä on luettu aina paljon lapsille ja he tykkäävät siitä. Ja aion jatkossakin lukea, mutta ihanaa jos lukevat myös itse!

maanantai 13. lokakuuta 2014

Metsään perheen kanssa - mikä meni metsään?



Eräänä sunnuntai-aamuna sain ihanan idean koko perheen metsäretkestä! Edellisestä metsäretkestä laavulle olikin jo vuosi aikaa.

Kuultuaan metsäretkestä kolme lasta vinkuivat, että eivät ainakaan/TODELLAKAAN/missään nimessä lähde mukaan. Siinä alkoi jo oma tunnelma kärsiä. Metsään oli kuitenkin päätetty lähteä yhdessä. Siis minä ja mies päätettiin. Samalla kun miehen kanssa siivoilimme aamupalan jäänteitä keittiöstä kehotimme poikia petaamaan sänkynsä. Hetki meni ennen kuin sängyt oli pedattu. Seuraavaksi seurasi vääntöä vaatteista. Sormikkaat, ulkohousut, takit... Miksi niitä muka lokakuussa tarvitsisi käyttää?!



Alkumatkasta yksi lapsista jäi puistoon potkimaan jalkapalloa. Häntä houkuteltiin mukaan, mutta päätimme sitten lähteä kipuamaan rinnettä ylös. Onneksi jalkapalloilija seurasi meitä lopulta. Tosin välillä hän heittäytyi maahan makaamaan.



Jonkin aikaa metsässä käveltyämme lapsetkin innostuivat ja heillä oli ihan mukavaa. Yksi tosin olisi halunnut laavulle ja yksi ei missään nimessä halunnut laavulle. Jossain vaiheessa poikien kaveri soitti. Odotteli meidän oven takana poikia leikkimään. Päätettiin yhteistuumin lähteä kotiin. Tosin reittivalinnasta ei päästy yhteisymmärrykseen. Minä ja ekaluokkalainen kävelimme kahdestaan kotiin eri reittiä kuin muut. Neljävuotias olisi halunnut tulla meidän kanssa. Hänet saatiin kuitenkin suostuteltua muiden mukaan. Sain hetken kävellä ja jutella kahdestaan pojan kanssa.







Kotiin päästyämme pojat jäivät ulos pelaamaan jalkapalloa ja tytölläkin oli oma kaveri. Kaikki olivat hyvällä tuulella.

Vääntö ja vinkuminen, suostuttelu ja pakottaminen - niistä on riittävän hyvä metsäretki tehty. Miten muilla?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mitä blogeja luen?

Kirjoitin jo aiemmin siitä, että miksi bloggaan ja kerroin myös blogihistoriastani. Nyt esittelen lyhyesti blogeja, joita tällä hetkellä seuraan. Minulle saa myös ehdottaa uusia blogeja, joita voisin käydä lukemassa. Myös omaa blogiaan saa mainostaa!



Nämä blogit löysin loppuvuodesta 2012 ja näiden lukemisesta sain silloin rohkaisua omaan elämääni ja nämä inspiroivat edelleen:

Lastesilmin blogia kirjoittaa neljän lapsen äiti, joka on lastentarhanopettaja. Matkan varrella on selvinnyt, että kyseessä on kaksikulttuurinen perhe. Mielenkiintoista oli lukea heidän elämästään perheen toisessa kodissa Algeriassa.

Uraäiti kotona on kolmen lapsen äidin blogi. Tosin nimi hämää. Kyseinen äiti on juuri palannut töihin. Blogissa on käsitöitä ja lapsiperheen arkea.




Sitten suurempia ja ammattimaisempia blogeja:

Oi mutsi mutsi on Suomen suosituimpia perheblogeja. Blogia kirjoittaa yhden lapsen sinkkuäiti. Värikästä arkea ja juhlaa persoonallisella tyylillä.

Mami go go-blogia kirjoittaa kahden pojan sinkkuäiti. Blogissa on monipuolisesti pienen perheen elämää. Tämä työkseen bloggaava äiti osaa ottaa hienoja kuvia ja uskaltaa elää omannäköistään elämää.

Hunajaista on sisustusblogi (paljon muutakin), jota kirjoittaa lastentarhanopettaja. Blogissa on upeita kuvia ja fiilistelyä arjen kauniista asioista. Tällä hetkellä kirjoittaja on metsäeskarissa opena. Mielenkiintoista!



Löytöjä matkan varrelta:

Lady of the Mess. Eksyin blogiin joskus, kun etsin vinkkejä tavaroiden järjestämiseen ja kaaoksen hallintaan. Niihin asioihin ei vastausta löytynyt, mutta löytyi mukava elämänmakuinen blogi, jota kirjoittaa 50+ nainen, joka kuvaa itseään virkanaiseksi, heavyladyksi ja kukkahattutädiksi.

Kotomo on rento lifestyle-blogi, jota kirjoittaa kolmen lapsen äiti.

Kuusin kotona-blogiin eksyin neljän lapsen takia. Blogissa muun muassa perheen arkea, sisustusta, leivontaa.



Uusia löytöjä:

Muutama hetki on valokuvaajan blogi, jota jäin seuraamaan hienojen kuvien ansiosta.

Kolmistaan-blogin löysin tänä syksynä, kun seurasin Iholla-sarjaa telkkarista.

Vastaisku ankeudelle - valoa herättää ajatuksia. Pysäyttää arjen kiireen keskellä. Muistuttaa nauttimaan elämästä. Lisää hyvää mieltä. Blogia kirjoittaa aikakaus- ja asiakaslehtiin kirjoittava toimittaja, tietokirjailija, bloggaaja, ryhmäliikuntaohjaaja, FAF personal trainer, painonhallintaohjaaja ja kolmen tyttären äiti.

MeLsKeLäN LaPsEt (en tiedä menikö nuo isot ja pienet kirjaimet nyt ihan oikein) Suurperheen elämää rintamamiestalossa järven rannalla.



Käsityöblogeja, joita olen seurannut pidempään ja jotka ovat enemmän kuin käsityöblogeja:

Aivan mahtavan värikäs ja inspiroiva blogi on Hupsistarallaa.

Väriä löytyy myös kirjastotädin pitämästä blogista nimeltä Ikomi.

Sateenkaaria ja serpenttiiniä on oikeastaan lifestyleblogi, mutta on siellä inspiroivia käsitöitäkin.

Käsityöblogeja on paljon. Niitä saatan selailla ja lueskella, kun etsin inspiraatiota. Tässä muutamia, joissa on tullut vierailtua useamman kerran:

Silmukan saalistus, Lankahelvetti, Langan päästä kiinni, Pipon ytimestä, Kapteenilla, Ilosofiaa, Lankakori sekaisin

perjantai 10. lokakuuta 2014

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tavallinen tiistai

7.38 Heräsin ja katsoin kelloa kännykästä. Nousin herättämään lapset kerhoon ja kouluun. Mies oli jo lähtenyt töihin.

8.00 Taapero heräsi ja hain hänet aamupuurolle. Hän söi itse. Myös me muut olimme syömässä.

8.10 Pojat lähtivät kouluun.

8.40 Lähdimme taaparon kanssa viemään neljävuotiasta kerhoon.



9.00-10.00 Kävelimme kaverin kanssa kerholta kotiin rattaita työnnellen. Hän tuli katsomaan löytyisikö meidän poikien vanhoista vaatteista jotain käyttökelpoista hänen pojalleen. Yksi takki löytyi. Lopulta hän auttoi minua viemään vaatekasseja koululle lauantaina olevaa kirpparia varten.

10.15-11.00 Soitin lapsuuden ystävälleni ja puhuimme pitkästä aikaa ja pitkään. Samalla tein sosekeittoa. Taapero viiletti pitkin yläkertaa puuhaillen kaikenlaista.

11.10 Söimme taaperon kanssa kasvissosekeittoa ja ruisleipää.



11.40 Lähdimme taaperon kanssa hakemaan siskoa kerhosta kävellen.

12.30 Tulimme takaisin kotiin. Ekaluokkalainen oli vastassa. Hän halasi taaperoa ja sanoi, että oli ollut kova ikävä.



12.40 Imetin taaperoa ja laitoin hänet päiväunille. Minä ja neljävuotias pötkötettiin myös hetki sängyllä. Ekaluokkalainen leikki legoilla.



 
 
 
13.00 Isoveli tuli koulusta. Pojat alkoivat tehdä yhtä aikaa läksyjä. Isompi poikien huoneessa ja nuorempi keittiössä. Minä avasin postin. Saimme kutsun ristiäisiin.




13.30 Minä join teetä. Neljävuotias kiukkusi lounaan takia. Ei ollut mieleistä ruokaa. Ekaluokkalainen kertoi kuulumisiaan. Tokaluokkalainen yritti keskeyttää, mutta päätin kerrankin kuunnella rauhassa, mitä nuoremmalla pojalla on sanottavaa.



13.55 Poikien kaveri soitti ja pyysi poikia pelaamaan pesistä. Seurasi väittelyä siitä, mitä vaatteita ulos pitäisi pukea. Minulla ja pojilla oli eri näkemys asiasta. Pojat söivät välipalaa. Tytär kuului leikkivän kuinka legot tekivät toisilleen täitarkastusta. (Meillä ei ole ollut täitä, mutta niitä on kyllä aina välillä etsitty.) Minä yritin ottaa salaa valokuvan, mutta minut huomattiin. Neiti alkoi järjestellä legoja valokuvaa varten ja sanoi, että saan julkaista kuvan blogissa. Hän otti blogin puheeksi, en minä.



14.20 Pojat lähtivät pelaamaan pesistä kavereiden kanssa.




14.30 Neiti söi leipää ja yritti lukea Bilteman kuvastoa. Hän on kiinnostunut kirjaimista. Minä neuloin sohvalla.



14.55 Neiti katsoi Barbie Mariposa-elokuvan Viaplayn kautta. Viaplay on meillä kuukauden ajan ilmaisessa kokeilussa. Minä menin päiväunille.


15.45 Pojat tulivat kotiin.

15.50 Laiton vanhemmalle pojalle salasanan tietokoneelle. Hän pelasi Moviestar Planetia. Pikkuveli pelasi Wiillä tennistä. (Peliaika oli puoli tuntia)

16.00 Kaverini soitti ja vaihdoimme kuulumiset. Taapero heräsi.

16.30 Neljävuotias lähti ulos edeltä. Mummoni soitti minulle ja isoveli vastasi. Myös minä puhuin mummon kanssa.

16.45 Lähdimme taaperon kanssa ulos. Myös pojat tulivat ulos. Taapero söi ulkona kokonaisen omenan. Siemenkotineen päivineen.



17.05 Mies soitti ja kertoi, että töissä menee myöhempään. Lähdin tyttöjen kanssa kävellen lähikauppaan hakemaan täydennystä päivällistä varten. Pojat jäivät ulos.

17.30 Menin taaperon kanssa sisälle tekemään ruokaa. Neljävuotias jäi ulos kaverinsa kanssa.


 
17.45 Lämmitin taaperolle purkkiruokaa. Hän söi itse.
 


18.15 Ruoka oli valmista ja söin lasten kanssa. Aamupäivällä kaverini sanoi tekevänsä tortillalasagnea. Kehui helpoksi, nopeaksi ja hyväksi. Silloin kun mies soitti tulevansa normaalia myöhempään, keksin kokeilla tortillalasagnea. Kannatti. Ohjeen löysin täältä!




18.30 Mies tuli kotiin ja sai ensitöikseen vaihtaa vaipan. Tyttö ja isoveli lähtivät ulos. Toinen poikamme jäi leikkimään legoilla. Söin vielä miehen kanssa ja suunnittelimme ostoslistaa.

18.55 Mies ja taapero lähtivät Lidliin tekemään suuremmat ruokaostokset. Minä siivosin keittiön.

19.00 Isoveli tuli sisälle ja kävi hakemassa myös pikkusiskon sisälle. Lapset söivät iltapalaa. Minä järjestelin paikkoja ja keitin samalla iltapuuron taaperolle.

19.30 Iltasaduksi luin Harry Potteria. Meillä on kolmas Potter menossa.


20.00 Mies ja taapero tulivat kaupasta. Mies tarjoili taaperolle iltapalan ja teki iltapesut. Muille lapsille toivotimme hyvää yötä. Meillä luetaan iltarukous.

Siunaa yöni Isä Taivaan,
niin minä hyppään unilaivaan.
Seilaan sillä aamuun asti,
nukun yöni rauhaisasti.
Aamen  

20.15 Kävin suihkussa. Imetin ja nukutin taaperon.

21-21.30 Katsoin TV:sta Iholla-sarjaa ja neuloin samalla.


 
21.45 Söimme miehen tekemään munakasta karjalanpiirakan kanssa. Samalla katsomme Haapasalo goes Americaa ruudusta.



22.15 Pesin hampaat ja menin sänkyyn lukemaan. Mies jäi vielä katsomaan Haapasalon ohjelman loppuun. Minä luin kirjaa.

23.00 Hyvää yötä!



Tämä ei ollut ensimmäinen tallainen postaus. Vuosi sitten tein vastaavan kaksiosaisena. Tässä linkit vanhaan blogiini:  Aamupäivä syksyllä 2013 ja Iltapäivästä seuraavaan aamuun syksyllä 2013

Tästä blogista löytyi Huhtikuinen perjantai viime keväältä.