Uusia taitoja ja tauteja eli viikko kolme

perjantai 29. elokuuta 2014
Tällä viikolla vauva on ottanut ensimmäiset askeleensa ilman tukea.
 
 
Neljävuotias oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä.
 

 
 
Kuvat ovat käsittämättömän suttuisia ja tärähtäneitä, mutta niin on ollut tämä viikkokin. (Tästä sekalaisesta postauksesta puhumattakaan.) Kolme lasta neljästä on ollut kuumeessa ja kurkku on ollut kipeä kaikilla lapsilla. Mies on ollut työmatkalla Tampereella ja sillä aikaa meillä oli lasten mummo auttamassa. Ikävästi nuorin oli juuri silloin kuumeessa ja kipeä. Hän vierasti mummoa koko ajan. Minä en saanut poistua kahta metriä kauemmas meidän yksivuotiaasta. Työnjako meni siis niin, että minä oli koko ajan vauva sylissä ja mummo teki ruokaa, jälkiruokaa ja leipoi omenapiirakkaa. Nam!
 
 
Jossain jäätelön alla on piilossa omenahyve. Meillä se tehdään sen suuremmin aineksia mittaamatta, mutta esimerkiksi täältä löytyy resepti!
 


Ekaluokkalaisen lempparivälipala. Hedelmiä ja välipalakeksi. Poika muuten itse pyysi ottamaan valokuvan ennen kuin alkoi syömään. Apua! Niinkö meillä aina tehdään?!



Ei mennyt montaa päivää, kun kokonainen vesimeloni oli syöty.



Vauvan välipala. Hedelmiä ja talk muruja.

 
 
Huomenna olisi tarkoitus osallistua Siivouspäivään myyjänä. Nyt odotan, että mies tulisi töistä ja pääsisin kaivamaan myytäviä tavaroita esiin. 
 

Tarjantien Aarteet

Tarjantie 1, 15900 Lahti, Suomi
Avoinna 30.8.2014 klo 10:00 - 15:00
Katu täytyy omatotiasujien varastojen aarteista. Vaatteita ja asusteita, lastenvaatteita ja -tarvikkeita, huonekaluja, kodin pientavaroita, leluja ja pelejä, tekniikkaa, levyjä, leffoja ja kirjoja.

Paikalle on tulossa useita myyjiä. Itsekkään en Tarjantiellä asu, mutta sinne on tarkoitus suunnata Ikean kassit täynnä vaatteita ja tavaroita. Tervetuloa ostoksille!

 
Mukavaa viikonloppua! Ja hus pois flunssapöpöt!

4 kommenttia

  1. On siinä olemista, kun lapset sairastavat - mutta onneksi sinulla oli apua; mummot ovat kultaakin kalliimpia!
    Tomera askellus on taaperolla - ja ilme kertoo kaiken. Niin kertoisi varmaan pikku pyöräilijälläkin, jos kasvot näkyisivät;)
    Toivottavasti on tuottoisa siivouspäivä!
    Kivaa kesän viimeistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua myös Ladylle! Sain joitain tavaroita kaupaksi, mutta lopetin myymisen jo ajoissa. Nuorin kaipasi minua eli siis maitoa ja syliä. Mutta hyvä mieli jäi siivouspäivästä. Ja uutta intoa taas turhasta tavarasta luopumiseen.

      Poista
  2. Hah, meilläkin tytöt joskus kysyy että "etkö sä otakkaan ruuasta valokuvaa" :D

    VastaaPoista

Instagram