Siniset sukat siniselle pojalle

tiistai 4. helmikuuta 2014
Pikkuveli oli välillä kovilla pakkasilla ilman villasukkia tai eskarin varasukissa, koska sukat olivat kadoksissa. Ei ne ihan oikeasti häviksissä olleet, mutta eivät ehkä juuri siinä mistä pikkuveli niitä etsi. Esimerkiksi eskarissa sukat olivat repussa! Laiskana poikana pikkuveli oli mielummin ilman villasukkia, kuin olisi niitä etsinyt. Samasta syystä hän saattoi olla ulkona nilkat paljaana. Onhan se ihan liian suuri vaiva laittaa sukat housujen päälle. Niinpä neuloin pikaisesti hänelle sukat, joissa ei ole ihan lyhyt varsi. Näytin kaikki 7 veljestä lankakeräni, joista pikkuveli sai itse valita haluamansa värit. Pikkuveli valitsi väriksi sinisen. Raitoja ei saanut tehdä, paitsi varpaisiin. Yksivärisiin sukkiin lanka ei riittänyt. Ja uutta lankaahan ei tänä vuonna hevin osteta. Aiheesta lisää täällä: http://kiljustenblogi.blogspot.fi/2014/01/jamalankahaaste-2014.html
 
Tällaiset sukista tuli. Nyt sukat on olleet jalassa päivisin ja öisin. Mahtaako poika pelätä, että sukat häviävät jos ne jalasta riisuu?!  
 
Nämä sukat ovat olleet jo useamman päivän jalassa. Sukista ei ole kuvia suoraan puikoilta otettuina.


Luistimia jalkaan laittamassa.
 
Pikkuveli on aina tykännyt sinisestä väristä. Muutama vuosi sitten pojat saivat joululahjaksi liukurit. Pikkuveli vihreän ja isoveli sinisen. Pikkuveljen kommentti oli, että nyt on joulupukilla mennyt liukurit sekaisin. Ja sitten pojat vaihtoivat liukurit niin, että pikkuveli sai sinisen. Minä kyllä yritin sanoa, että ei niitä tarvitse vaihtaa.
 
Huomasin, että tein nämä sukat tämän muutama vuosi sitten pikkuveljelle tekemäni isoäidinneliö-peiton jämälangoista. Silloinkin pikkuveli sai valita lempivärin peittoonsa.
 

 

4 kommenttia

  1. Silloin kun saa omaa lempiväriään ja vielä itse on saanut valita, niin pidetäänkin huolella;) Kivat sukat ja peitto on kaunis!
    Mukavaa viikkoa sinne isompien ja pienempien kanssa!

    VastaaPoista
  2. Täällä esikoinen piti myös uusia sukkiaan yötä päivää. :D Eskarilaisella myös hukkuu tavarat aina reppuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun siellä repussa ei ole kun varasukat, varahousut ja villasukat. Toisaalta, kun reppua ei edes avaa, niin vaikeaahan sieltä on mitään löytää.

      Poista

Instagram